Herttainen video: Pieni varamaalivahti tanssii vaihtoaitiossa pelikatkon aikana
Pelikatkon aikana soinut metalliyhtyeen kappale sai maalivahdin tanssituulelle.
Jääkiekonkaan ei tarvitse aina olla niin vakavaa, kuten minnesotalainen Ryan Rothfork osoittaa. Rothfork oli varamaalivahtina joukkueensa Elk River Squirtsin ottelussa, mutta sen sijaan, että hän olisi vain esimerkiksi murjottanut kohtaloaan penkillä, hän piti hauskaa. Kiekko-ottelun pelikatkon aikana jäähallissa alkoi soida metalliyhtye Sevendustin kappale ja varamaalivahti päätti laittaa tanssiksi vaihtoaitiossa. Joukkuekaverit eivät vaikuta olevan Rothforkin puuhista millänsäkään, mistä päätellen tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän tanssii vaihtoaitiossa. Pojan äiti Michelle Rothfork kuvasi tanssia videolle, joka alkoi myöhemmin levitä netissä alun perin sosiaalisen median kautta. Video on julkaistu jo vuonna 2016, mutta edelleen se kiertää säännöllisesti esimerkiksi Tumblrin kiekkobloggaajien keskuudessa – eikä ihme, sillä se on erittäin piristävää ja hyväntuulista katsotavaa. Voit katsoa videon herttaisesta varamaalivahdista jutun yltä. Lähde: Fox Sports, Hockey Goalie ParentsLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon