Hanki koira ja elä pidempään!
Oletko pyöritellyt mielessäsi koiran hankkimista? Nyt se on todistetusti kannattavaa, sillä ruotsalaistutkimus on todistanut koiranomistajien elävän pidempään.
Ruotsalaisen tutkimusen aikana koirien omistajia kuoli muihin ihmisiin verrattuna vähemmän sydän- ja verisuonitauteihin. Jättitutkimuksessa seurattiin yli 3,4 miljoonaa ihmistä jopa 12-vuoden ajan. Tutkimukseen osallistuneiden ihmisten ikä oli 40:nen ja 80:nen välillä.
Elintapojen tiedetään olevan isossa roolissa sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä, joka on Euroopan yleisin kuolinsyy. Onneksi sydänsairauksien ehkäisyyn on löydetty nyt suloinen keino perinteisen hikiliikunnan ja salaatinsyönnin tilalle.
Tuloksia selittää se, että koiranomistajat ovat fyysisesti aktiivisempia kuin ihmiset, joilla ei ole koiraa – edes huono sää ei ole koiranomistajalle syy jäädä sohvalle lenkin sijaan. Koiraroduista metsästyskoirat näyttivät suojaavan eniten ihmisten terveyttä.
Sydänsairauksien ehkäisyn lisäksi koiran omistaminen ehkäisee myös masennukselta. Yksinäisyyden tiedetään olevan tappavaa ja etenkin yksinelävät ihmiset saavat koirasta helpostusta yksinäisyyteen, sillä koira tarjoaa sosiaalista tukea omistajalleen.
Muista jakaa tutkimustulos lähipiirillesi!
Lähde: Nature.com
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä