Eroja on seitsemän erilaista – näin niistä voi yrittää selvitä
Kuva: Fotolia
Parisuhteen voi päättää erilaisin tavoin ja jokaiseen liittyen on omat tapansa käsitellä eroa.
Jokaista rakkaustarinaa ei ole luotu kestämään ja sydänsurut ja ero tulevat lähes jokaiselle tutuksi jossain vaiheessa elämää. Parisuhteen päättäminen ei usein ole helppo tehtävä ja erota voi erilaisin tavoin; Pure Wow’n mukaan erilaisia eroja on seitsemän ja jokaiseen liittyen on omat tavat käsitellä ja selvitä erosta. Alle on listattu erojen erilaiset tyypit sekä tavat, miten selvitä jokaisesta.Yhteisymmärryksessä tapahtunut ero
Suhde on ollut kenties pikainen ja yhtenä iltana syödessä kumpikin vain huomaa, että kipinä on sammunut. Tästä seuraa ”Olen nyt parempi ihminen, kun tutustuin sinuun” -keskustelut ja paluu deittailun pariin – vaikka todellisuudessa saatat olla katsellut jo muita hetken aikaa sillä silmällä.Ero, jonka tiesi tapahtuvan
Olet elänyt kumppanisi kanssa aivan päinvastaista elämää ja olette riidelleet paljon. Alkaa tuntua siltä kuin jokin olisi hassusti, mitä seuraa SE keskustelu, jota kumpikin on vältellyt pitkään. Tässä tilanteessa ei ole koskaan huono idea koettaa kehittää itselle jotain muuta ajateltavaa uuden tavoitteen – ei uuden romanssin – voimin: kenties alat harjoitella maratonia varten tai panostat uudella energialla töissä.Yllättävä ero
Kaikki vaikutti olevan hyvin ja sitten suhde on ohi kuin salama kirkkaalta taivaalta olisi iskenyt. Tällaisia eroja on Pure Wow’n mukaan vaikein käsitellä, koska yleensä ei ole mitään selitystä miten tai miksi suhde ei onnistunut. Turvaudu ystäviisi, jotka aina muistuttavat sinua siitä, että olet upea ja ihana, ja saavat itseluottamustasi nostettua ja lähde heidän kanssa tuulettumaan.Todella, todella ikävä ero
Häät olivat kenties olleet jo ajatuksissa ja ainakin kummallakin sama kotiosoite, kun suhde tulikin päätökseensä. Pure Wow’n mukaan yleensä tämä ero liittyy isoihin asioihin, lapsista tulevaisuuden suunnitelmiin. Toipumisesta voi antaa viitteitä se, kuinka kauan suhde on kestänyt. Jos takana on kymmenen yhteistä vuotta, voi suuremmat muutokset elämässä vasta auttaa korjaamaan särkyneen sydämen.Yksipuolinen ero
Tässä on kyse siitä, että osapuolet eivät ole samalla sivulla ja sitä ei kenties koskaan tule tapahtumaan. Ehkä ajan myötä tilanne voisi muuttua, mutta tässä vaiheessa on parempi suunnata eri teille. Olipa tässä tilanteessa sitten suhteen päättävä osapuoli tai jätetyksi tuleva osapuoli, ero kirpaisee. Paljon. Pure Wow’n mukaan kuitenkin siitä selviää ja on entistä vahvempi, mutta kannattaa koettaa kasata itsensä erosta ennemmin, ei myöhemmin.Välimatkan aiheuttama ero
Välimatka voi laittaa kapuloita rattaisiin suhteessa ja esimerkiksi eri puolilla maata tai jopa eri maissa asuttuaan kuukausien ajan, voi yhteys toiseen vain lopahtaa. Pure Wow’n mukaan tällaisen eron hyvä puoli on se, että päivittäinen elämä ei juuri muutu, koska yhdessä vietettyä aikaa ei välttämättä ole ollut paljon. Tästä huolimatta voi olla hyvä idea poistaa yhteystiedot, jotta ei antaudu houkutukselle soittaa toiselle aamuyöllä.Uskottomuudesta johtuva ero
Tämä on eroista kamalin. Tässä tilanteessa kannattaa pyrkiä pitämään oma mieliala kurissa, olipa sitten erossa kumpana tahansa osapuolena. Lähde: Pure WowLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä tee tätä virhettä ilmalämpöpumpun kanssa helteillä
- Voit iloita, jos pihaltasi löytyy näitä – pitävät punkit loitolla
- Älä mene halpaan – nämä ruoat eivät ole niin terveellisiä kuin luulet
- 12 syytä lisätä sitruunaa juomaveteen – hyödyt näkyvät sekä ulkonäössä että terveydessä
- Jos et halua näyttää mummomaiselta, vältä näitä 25 asuvalintaa
- Kun nämä merkit ilmestyvät suhteeseen, hälytyskellojen kannattaa soida
- Piirre, joka saa miehen kiinnostumaan naisesta – mutta myös pelkäämään tätä
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Onko seksille vaikea löytää aikaa lasten myötä? Näillä 5 keinolla sitä löytyy
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Näitä mokia kannattaa välttää, jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä
- Käytätkö Crocseja? 7 syytä harkita käyttöä uudelleen