Demarinaiset: Kuukautissuojien arvonlisäveroa on laskettava
Demarinaisten mukaan arvonlisäveron laskemisella olisi vaikutusta monien elämään.
Demarinaiset ovat nostaneet kuukautissuojien arvonlisäveron laskemisen tapetille. Kuukautissuojat ovat välttämättömiä kaikille niille, joilla kuukautiset ovat, ja Demarinaisten mukaan niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisesti ongelmana on kasvava kuukautisköyhyys – esimerkiksi jos pienituloisessa perheessä on useampi henkilö, joka tarvitsee kuukautissuojia, nousee suojiin käytetty hinta vuosittain todella korkeaksi.
”Kuukautissuojien arvonlisävero on tällä hetkellä 24 prosenttia, mikä on korkea verrattuna esimerkiksi apteekissa myytävien hygieniatuotteiden 10 prosentin arvonlisäveroon”, sanoo Demarinaisten 2. varapuheenjohtjaa Sari Melkko.
”Koska kuukautisten tuomat kustannukset ovat jo valmiiksi korkeat on perusteltua, että laskemalla niiden verotusta kustannuksia saadaan laskettua alemmas. Tällä olisi vaikutusta monien elämään”, hän jatkaa.
Demarinaisten mukaan samanlaista arvonlisäveron laskua on tapahtunut muualla Euroopassa, kuten esimerkiksi Saksassa.
”Mikäli haluamme olla hallitusohjelmamme mukaisesti tasa-arvon kärkimaita, on Suomen oltava mukana tässä kehityksessä. Kuukautissuojien verotus on malliesimerkki kustannusten sukupuolittuneisuudesta ja on tärkeää, että myös verotuksessa tarkastellaan sukupuolivaikutuksia”, Demarinaiset toteavat.
Demarinaiset ovat valmistelleet kuukautis- ja inkontinenssisuojien arvonlisäveron laskusta puoluekokousaloitteen SDP:n puoluekokoukseen 2020.
Tviitistä kohu
Kuukautiset ovat olleet pinnalla viime päivinä myös muutenkin. Toimittaja ja uutisankkuri Peter Nyman kysyi 2. toukokuuta Twitterissä apua, kun hänen vaimo oli pyytänyt ostamaan terveyssiteitä ja tamponeja; Nyman oli kieltäytynyt ja vaimo todennut miehensä olevan lapsellinen.
Aiheesta syntyi värikästä keskustelua Twitterissä ja asiaa ihmeteltiin (voit lukea keskustelua esimerkiksi täällä). Myöhemmin Nyman pahoitteli provokatiivista tviittiään.
”Tämä nostatti paljon tunteita, tuli valtavasti kommentteja, ja hyvä niin. Olisin muotoillut tviittini vitsailematta jos olisin tiennyt. Todella mielenkiintoinen ketju, lue sukupuoli, kulttuuri, aika jne”, Nyman tviittasi.
Yksi Nymanin tviittiin vastanneista oli Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu sekä vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra, jonka mukaan Nymanin tviitti paljasti, miten kuukautiset ovat edelleen tabu.
Myöhemmin Diarra käsitteli aihetta kattavammin Naisasialiitto Unionin Facebook-sivulla julkaistussa kolumnissa.
”Pahinta siinä, että kuukautisista ei puhuta on se, että silloin aivan normaalin ruumiintoiminnon ylle laskeutuu ihmeellinen piilottelun ja häpeilyn varjo”, Diarra kirjoittaa.
Diarra nostaa kolumnissaan esiin myös kuukautissuojien hinnan.
”Suomessa kuukautissuojista maksetaan 24 prosentin arvonlisävero, kun taas esimerkiksi apteekissa myytävistä terveystuotteista maksetaan veroa vain 10 prosenttia ja ruoasta 14 prosenttia. Kuukautissuojien verotusta tulisikin laskea lääkkeiden tasolle, sillä kyse ei ole mistään huvituksesta, vaan aidosta tarpeesta”, Diarra toteaa.
Alta voit lukea Diarran koko kolumnin ja jos upotus ei näy, löydät sen täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista, joka saa tarkastelemaan elämää uudella tavalla – näitä asioita rahalla ei saa
- Tämä kodin yksityiskohta houkuttelee sokeritoukkia – siivousammattilainen varoittaa
- Tavat, jotka karkottavat potentiaaliset kumppanit pois luotasi
- Yli 50-vuotiaiden deittailussa toistuvat samat virheet – vältä nämä
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?