Auta muita kiireenkin keskellä – se voi alentaa stressiä

Ajan antaminen muiden auttamiseen voi helpottaa kiireen keskellä.
Kun kiireen keskellä joku lähestyy ja pyytää apua, olisi helppo kuvitella sen vain lisäävän stressiä ajan ollessa valmiiksi kortilla. Tämä pieni tutkimus väittää kuitenkin muiden auttamisen toimivan päinvastoin.
Glamourin mukaan kiireiden laittaminen sivuun muita auttaakseen voi auttaa stressin negatiivisia vaikutuksia vastaan. Tutkimukseen osallistui 77 aikuista.
Yalen lääketieteellisen ja Kalifornian yliopiston tutkijat teettivät osallistujille kyselyitä kahden viikon aikana. Yhdessä kyselyssä osallistujat vastasivat kysymykseen kokemistaan stressaavista tapahtumista liittyen muun muassa rahaan, työhön ja ihmissuhteisiin.
Toisessa kyselyssä osallistujia pyydettiin kertomaan kaikista tavoista, miten ovat auttaneet muita oven avaamisesta työkaverin auttamiseen. Kolmannessa kyselyssä vastaajat kertoivat, miten tunsivat jokaisena päivänä.
Glamourin mukaan kyselyiden avulla selvisi, että niinä päivinä, kun osallistujat auttoivat muita enemmän, heidän emotionaalinen ja henkinen hyvinvointinsa ei alentunut ja stressitasot nousivat vain hieman.
Sen sijaan niinä päivinä, kun he eivät juuri auttaneet muita, he kertoivat vähemmän positiivista tunteista ja korkeammista stressitasoista.
”Tulokset tuovat ilmi, että lyhyetkin hetket muita tukien tai auttaen voivat lieventää päivittäisen stressin negatiivisia emotionaalisia vaikutuksia”, tutkijat totesivat.
Tutkijoiden mukaan auttamisen positiiviset vaikutukset voivat johtua siitä, että muiden auttaminen saa ajatukset pois omista ongelmista ja voi jopa stimuloida biologisen vasteen alentamaan stressitasoja.
Oletko sinä huomannut muiden auttamisen vähentävän stressiä? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Glamour
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä