Alkoholin juominen ja tupakointi kulkevat käsi kädessä – tutkimus selvitti syyn
Tutkimuksella selvitettiin, miksi monet tupakoivat juodessaan alkoholia.
Juhlissa ja baareissa usein huomaa, kuinka alkoholin nauttiminen ja tupakointi kulkevat monien kohdalla käsi kädessä. Monille on myös varmasti tuttua se, kuinka alkoholipitoiseia juomia juotuaan alkaa kummasti tehdä mieli tupakkaa, vaikka ei normaalisti tupakoisi tai polttaisi erittäin satunnaisesti. Tutkimus on selvittänyt syytä sille, miksi ihmiset tupakoivat alkoholia juotuaan. ”Alkoholin juomisen yksi haittavaikutuksista on uneliaisuus. Alkoholin yhteydessä käytettynä nikotiini toimii kuitenkin stimulanttina, joka pitää väsymystä loitolla”, tutkimusta johtanut tohtori Mahesh Thakkar sanoi. Thakkarin mukaan henkilön tupakoidessa, hän myös todennäköisemmin nauttii alkoholia – ja päinvastoin. ”Ne ruokkivat toisiaan”, Thakkar lisäsi. ”Meille selvisi, että nikotiini heikentää alkoholin uneliaisuusvaikutteita stimuloiden reaktioita aivojen alueella, jota kutsutaan etuaivojen pohjaksi”, tohtori jatkoi. Thakkarin mukaan tunnistamalla tupakoinnin ja alkoholin juomisen yhteydessä tapahtuvat reaktiot, voivat tutkijat käyttää tietoa hyväkseen hillitäkseen alkoholi- ja nikotiiniriippuvuutta. Lähde: UniladLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen