Alakuloinen tai kipeä? Laita tämä kappale soimaan ja mielialasi voi muuttua paremmaksi
BBC:n teettämän kyselyn mukaan monen mielestä musiikin kuunteleminen auttaa parantamaan oloa, kun on sairaana tai elämässä vaikeita aikoja.
Rockyhtye Queenin eeppinen kappale Bohemian Rhapsody on oiva valinta kuunneltavaksi, jos ei tunne oloaan hyväksi tai on alakuloinen, kertoo BBC. Britannian yleisradioyhtiön teetti kyselyn, jossa selvitettiin millainen musiikki voi piristää oloa, ja Bohemian Rhapsody sijoittui ykköseksi. Toiseksi kyselyssä tuli Abban Dancing Queen ja kolmanneksi tuoreempi hitti, Pharrell Williamsin Happy. Williams jakoi sijansa klassisen musiikin kanssa. Bohemian Rhapsody oli enemmän miesten suosiossa, kun naiset kallistuivat enemmän Abbaan. Yli 65-vuotiaiden joukossa klassinen musiikki oli suosituin vaihtoehto ja nuoret suosivat Williamsin Happya. BBC:n mukaan yli kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista sanoi kuuntelevansa musiikkia, jos eivät tunne oloaan hyväksi. Lähes 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että musiikki voi parantaa oloa, kun he ovat sairaina tai kohtaavat vaikeita aikoja elämässä. BBC:n ComRessillä teettämään kyselyyn vastasi 1 000 ihmistä ja he valitsivat suosikkinsa kymmenen kappaleen joukosta. Lähde: BBCLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?