Älä synnytä lomahaisulia – muista tehdä tämä teko ennen seuraavaa lomareissua
Hajuhaitat voi välttää helposti eikä reissun jälkeen kotona odota ikävä hajuyllätys.
Monilla on jo mielessä kesäloma ja kotimaan reissut. Koronakevään väsyttämänä ei kannata kuitenkaan unohtaa pesualtaiden ja lattiakaivojen hajulukkojen kastelua, muistuttaa LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry – muuten reissun jälkeen kotona voi olla odottamassa haiseva muistutus.
Viemäripisteiden hajulukkojen toiminta perustuu pieneen vesimäärään. Viemäripisteestä riippumatta hajulukkojen muoto on sellainen, että niihin jää pieni vesimäärä, joka katkaisee ilmayhteyden viemäripisteen eri puolille, ja hajulukkoon jäänyt vesi estää ikävien viemärikaasujen pääsyn huonetilaan.
”Tällaisessa niin sanotussa vesilukossa oleva vesimäärä pysyy yleensä riittävänä normaalin käytön ansiosta”, vakuuttaa erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä.
”Sen sijaan käyttämättömistä pesualtaista ja lattiakaivoista vesi haihtuu aikaa myöten, erityisesti lämpimillä ilmoilla. Kuivahtaneesta vesilukosta viemärikaasut pääsevät leviämään asuintiloihin”, hän jatkaa.
Hajuhaitat voi helposti välttää lorauttamalla viemäripisteisiin vähän vettä silloin tällöin, mutta usein kuultua vanhan kansan vinkkiä, jonka mukaan vesilukkoon pitäisi lisätä ruokaöljyä, Mäkinen ei kehota noudattamaan. Viemäriin lasketut öljyt ja rasvat aiheuttavat viemärin tukkeutumista ja kuormittavat turhaan jäteveden puhdistamoja.
Muista puhdistaa lattiakaivo säännöllisesti
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry kertoo, että viemäripisteiden vesilukot on suunniteltu puhdistettaviksi. Erityisesti pesutilojen lattiakaivoihin kerääntyy pesuvesien mukana hiuksia sekä pesu- ja huuhteluainejäämiä, jotka kaivoon jäädessään luovat oivalliset kasvuolosuhteet erilaisille bakteerialustoille, jotka myös itsessään aiheuttavat epämiellyttäviä hajuja.
”Lattiakaivot on puhdistettava ja tarvittaessa pestävä säännöllisesti, vaikka se saattaakin tuntua ikävältä tehtävältä”, Mäkinen sanoo.
”Usein riittää, kun nostaa lattiakaivon ritilän pois ja puhdistaa sen alla olevan pesän. Hommaan on tarjolla omia harjamalleja, joissa on sopivan kokoinen harja sekä koukku ritilän nostamista varten”, hän vinkkaa.
Jos viemärit eivät vedä kunnolla tai hajua esiintyy normaalin käytön aikana pesualtaiden tai tiskipöydän viemäripisteissä, kannattaa apuun pyytää LVI-ammattilainen. He saavat vesilukot toimimaan ja viemärit vetämään turvallisesti.
LUE MYÖS:
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen