9 kuukautisiin liittyvää outoa faktaa – näistä sinulle ei ole ehkä vielä kerrottu
Naisilla on yleensä joka kuukausi kuukautiset, mutta niistä ei silti puhuta kekenään kovin paljon.
Kuukautisiin liittyen on tehty tutkimus, jonka tulokset olivat ällistyttäviä. Sen tekivät Bathin yliopiston psykologit ja siinä oli mukana 52 aikuista naista. Naiset suorittivat sarjan tietokonepohjaisia tehtäviä silloin kun heillä oli kuukautiset ja vielä toisen kerran, kun heillä ei ollut kuukautisia. Tutkimuksessa saatiin selville, että naisen kognitiivisiin ja keskittymiseen liittyvät kyvyt heikentyvät kuukautisten aikaan. Tätä et tainnut vielä tietää, mutta tässä alla on vielä muitakin yllättäviä kuukautisiin liittyviä asioita, jotka tulevat yllättämään sinut.
1. Miehet ovat vähemmän kiinnostuneita naisesta, kun naisella on kuukautiset
Tätäkin on ihan testattu. Tässä testissä miehet haistelivat naisten t-paitoja. Jos kyseessä oli juuri ovulaatiovaiheessa olevan naisen t-paita, nosti se miesten testosteronitasoja enemmän kuin, jos kyseessä ei ollut tämä kierron vaihe, kun paita oli ollut naisen päällä. Ovulaatiossa olleen naisen paita tuoksui miesten mielestä makealle. Eli kuukautisten aikaan tai ennen ovulaatiota, nainen ei ole miesten mielestä niin kiinnostava kuin ovulaation aikaan.
2. Kuukautiset tekevät naisesta tavallista reippaamman
Progesteronin määrä on kuukautisten aikaan pienin, mutta tämän hormonin vähäisyys myös lisää sukupuoliviettiä. Ehkä kuukautisten aikaan ei siksi teekään mieli kulkea epäseksikkäissä verkkareissa?
3. Tiettyyn aikaan kiertoa tekee mieli shoppailla
Oletko huomannut, että teet tiettyyn aikaa kuukautiskiertoasi normaalia enemmän ostoksia. Saat syyttää siitä munasarjojasi. Näin käy monille naisille 10 päivää ennen kuukautisten alkamista. Tämän on ajateltu liittyvän siihen, että naiset yrittävät valmistautua tällä tuleviin tai jo käynnistyneisiin PMS-oireisiin.
4. Tamponeja käytetään todella paljon
Suurin osa naisista käyttää kuukautisten aikana tamponeja. Nainen käyttää keskimäärin yli 11 000 tamponia elämänsä aikana. Siihen kuluu paljon rahaa ja puuvillaa!
5. Disney on tehnyt kuukautisiin liittyvän ohjelman
Walt Disney julkaisi vuonna 1946 opetuselokuvan, joka kesti 10 minuuttia ja oli nimeltään The Story Of Menstruation. Jotkut uskovat sen olevan myös ensimmäinen elokuva, jossa käytettiin sanaa ”emätin”. Et ole tainnut nähdä tätä?
6. Naisen ääni muuttuu kuukautisten aikana
Naisen äänen korkeus muuttuu kierron eri vaiheissa. Sen on ajateltu johtuvan siitä, että kurkunpäässä ja emättimen soluissa uskotaan olevan samanlaisia hormonireseptoreita.
7. Harvardin professori varoitti aikanaan, että korkeakoulussa opiskelu voi vaikuttaa naisten lisääntymiskykyyn
Tämä on onneksi tapahtunut jo 1900-luvun alussa, joten se ei taida olla ihan totta, että korkeakouluopiskelu aiheuttaisi naisen kohdun surkastumisen, jolloin kierto pitenisi tai loppuisi kokonaan eli lisääntymiskyky vähenisi opiskelujen myötä. Eräs Harvardin yliopiston professori oli kuitenkin tuolloin tuota mieltä.
8. Ihmiset uskoivat keskiajalla, että kuukautiset olivat syynä hiusten punertumiseen
Ennen uskottiin, että punapäisyydestä sai syyttää kuukautisia.
9. Kuukautisten aikaan voi vuotaa muualtakin kuin kohdusta
Naiset ovat raportoineet, että heillä on ollut kuukautisten aikaan verenvuotoa myös erikoisissa paikoissa, kuten silmissä, korvissa, suussa, keuhkoissa, nenässä ja jopa ihossa.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia