8 valhetta, joita kaikki kertovat Pariisista

Pariisi voi osoittautua toisenlaiseksi kuin olet kuvitellut.
Pariisi on suosittu matkakohde, jonka upeudesta jokaisella on oma käsityksensä. Ensikosketuksella kaupunki vaikuttaakin maineensa veroiselta nähtävyyksineen ja herkkuineen.
Kun kaupungissa on viettänyt aikaa hieman enemmän, sen alkaa nähdä toisenlaisessa valossa ja usein huomaa, ettei puheet pitäneetkään paikkaansa. Huffington Post listasikin 8 valhetta Pariisista, joihin monet uskovat.
”Pariisi on maailman romanttisin kaupunki.”
Itse asiassa se ei ole, sillä tuoreen kyselyn perusteella matkailijat mieltävät Venetsian romanttisimmaksi kohteeksi. Sen lisäksi suuteleminen sateessa ei ole kovin helppoa, vaikka se romanttista saattaisi ollakin.
”Ruoka on ihan MAHTAVAA!”
Todellako? Kalliita, kylmiä sammakonreisiä, sekö on mahtavaa? Pariisista voi löytää kyllä hyvää ruokaakin, mutta aina se ei onnistu.
”Mikään ei ole niin kaunista kuin vierailu Eiffel-tornissa ja ne maisemat sieltä.”
Maisemat tornista ovat huikeat, mutta samaa ovat myös jonot torniin. Siinäpä se nätti lauantaipäivä vierähtääkin, jonotellessa korkeuksiin.
”Patonki ja juusto -piknikit ovat ihan parhaita juttuja!”
…tai siis olivat, kunnes tuhannet muut pariskunnat keksivät saman idean.
”Syöt tuoreita, herkullisia croissantteja aamupalaksi päivittäin.”
Ainakin se on vakaa aikomukseksi, kunnes huomaat, kuinka hintavia ne ovat.
”Mona Lisa on niin upea, kun näet sen omin silmin.”
Mutta se ei ole upeaa, kun koetat ihmispaljoudessa nähdä taulun edes vilaukselta – saati, että saisit otettua siitä kuvan kunnolla todisteeksi siitä, että olet sen nähnyt.
”Tunnet olosi niin naiselliseksi Pariisissa.”
Vai olisikohan parempia adjektiiveja hikinen ja tallattu? Pariisissa kun ihmisiä riittää.
”Hän todellakin kosii siellä!”
Tietysti näin voi käydä, mutta elämä ei aina mene kuin elokuvissa.
Lähde: Huffington Post
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne