8 asiaa, joista olla välittämättä joulunpyhinä
Kuva: Fotolia
Kenties joulun juhlinta tuntuu mielekkäämmältä tänä vuonna, jos et ota stressiä näistä asioista.
Joulun aikaan monilla on tiedossa kokoontumista yhteen perheen ja sukulaisten kesken sekä paluu lapsuuden maisemiin. Koska jouluaatto on jo melkein käsillä, on nyt hyvä hetki listata asioita, joista ei tarvitse ottaa stressiä tänä vuonna, vaan on parempi olla välittämättä ja murehtimatta – kenties nautit joulun pyhistä näin enemmän.1. Jos tulevaisuutesi on avoinna eikä tarkasti suunniteltu
Et tarvitse karttaa koko elämällesi, mitä pitkin matkaat kohti vanhuutta. Loppujen lopuksi kenelläkään ei ole sellaista.2. Vaikutuksen teko vanhoihin koulukavereihin, joihin törmäät kotipaikkasi baarissa
Muistuta itseäsi, ettei sillä ole väliä, mitä Jonne/Johanna/Jukka/Jutta ajattelee elämästäsi. Kun tunnet olosi hyväksi siitä, millainen olet ja missä olet, onnellisuutesi paistaa läpi huolimatta siitä, mikä on esimerkiksi tilanteesi töiden tai parisuhteen osalta.3. Sinkkuus
Koeta antaa isoäidin/tädin/muun sukulaisen uteluiden sinun rakkauselämästäsi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Parisuhde ei ole mittapuu menestykselle elämässä, joten älä anna muiden saada sinua tuntemaan oloaisi, että se olisi.4. Lapsettomuus
Tässä kohdassa pätee sama kuin yllä.5. Syyllisyyden tunteminen siitä, mitä syöt
Joulun aikaan on tarjolla hyvää ruokaa ja paljon, joten miksipä siitä ei voisi nauttia? Syö siis joulutorttu toisen perään äläkä ole niin ankara itsellesi sen suhteen.6. Täydellisten lahjojen ostaminen läheisille
Lahjojen valinnassa kannattaa olla ajattelevainen ja huomaavainen, vain sillä on väliä.7. Hyväksyvätkö vanhempasi (ja muut perheenjäsenet ja sukulaiset) jokaisen tekemäsi valinnan elämässäsi
Kyse on sinun elämästäsi, joten elä sitä niin, kuten itse parhaaksi näet.8. Joululauluille ja -elokuville antautuminen
Ehkä kaikki eivät niistä pidä, mutta mielipiteensä kullakin. Anna siis joululaulujen raikua niin halutessasi ja laita Rakkautta vain -elokuva pyörimään ties kuinka monennetta kertaa.Mistä sinun mielestäsi ei pitäisi ottaa stressiä jouluna ja olla vain välittämättä? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää