6 pahinta kokkailumokaa – vältä näitä
Kuva: Fotolia
Näistä tavoista kannattaa päästä eroon.
Ruoalaitossa on helppo onnistua – ja helppo epäonnistua. Epäonnistumisilta voi koettaa välttyä paremmin, kun varoo alle listattuja, yleisiä kokkausmokia. Vältä nämä kokkailumokat keittiössä:1. Kokkaat ilman suunnitelmaa tai prosessia
Mieti koko ateriasi ja sen tekovaihteet läpi ennen kuin aloitat maksimoidaksesi tehokkuuden, suosittelee Good Housekeepingin testikeittiön Sherry Rujikarn. Jos et laita ajoissa uunia päälle tai keitä vettä ennen kuin aloitat kaiken muun, saatat hukata aikaasi tai huono ajoittaminen voi johtaa siihen, että osa ateriasta on valmis muita aiemmin ja ruoka ehtii kylmettyä tai sitten pöydälläsi lojuu jäinen kana, josta pitäisi saada ruoka tehtyä heti.2. Käytät tylsyneitä veitsiä
Tylsyneen veitsen käyttö on turhauttavaa ja se voi myös johtaa helposti siihen, että aiheutat veistä käyttäessä itsellesi haavan. Teroita veitset kunnolla muutaman kerran vuodessa ja vedä niitä muutaman kerran teroitusvälineessä aina ennen jokaista käyttökertaa.3. Vaihtelet liikaa aineksia
Tämä on iso moka leipomisen kanssa. Se on tiedettä, joten älä ala liian luovaksi. Kun vaihdat liikaa ainesosia, voi syötäväsi lopputulos olla täysin erilainen eikä se välttämättä maistu hyvälle. Jos huomaat haluavasi muuttaa paljon, valitse vain eri resepti, jossa on niitä aineksia, mitä haluaisit käyttää.4. Et käytä tarpeeksi suolaa
Pastavesi tarvitsee suolaa, joten käytä sitä tarpeeksi. Vaikka lisäisit kuinka paljon tahansa suolaa kastikkeeseen, ilman suolaa keitetty pasta ei maistu miltään. ”Pasta imee vain noin 12 prosenttia lisätystä suolasta – teimme testin muutama vuosi sitten – joten älä arastele sen käytön kanssa”, neuvoo Good Housekeepingin testikeittiön johtaja Susan Westmoreland.5. Et maista ruokaa kokkailun lomassa
”En tiedä yhtään kokkia, joka olisi niin taitava, että vain tarjoilisi ruoan ilman sen maistamista ja se olisi täydellistä”, Rujikarn sanoo. Jopa ammattilaiset jatkuvasti maistavat ja maustavat ruokaansa.6. Säilytät maitotuotteita väärin
Älä laita esimerkiksi maitoa tai jogurttia jääkaapin oveen. Se on jääkaapin lämmin alue ja siinä maitotuotteet pilaantuvat nopeiten. Sen sijaan säilytä niitä sisähyllyillä. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen