Nuku tänä yönä alasti – sen hyödyt voivat yllättää sinut
Alasti nukkumisen hyödyt voivat yllättää sinut.
Suurin osa viettää yönsä yövaatteissa nukkuen. Vaatteiden peittävyys, lämpö ja materiaali vain yleensä muuttuvat vuodenaikojen mukaan – esimerkiksi kesällä moni nukkuu kevyemmissä yövaatteissa kuin talven pakkasöinä. Alasti nukkuminen voi kuitenkin tuoda mukavaa vaihtelua sekä vaikuttaa hyvinvoiniin eri tavoin. Alla on 5 syytä, miksi alasti nukkuminen kannattaa. Näistä syistä sinun pitäisi nukkua tänä yönä alasti:1. Se on hyvästä alapäällesi
Ilman antaminen alapäällesi on hyvästä. Tiukat alusvaatteet, hikiset treenit ja alapään seutusi pitäminen jatkuvasti vaatteiden peittämänä voivat tehdä bakteereille ja hiivatulehduksille leikkikentän. Yö on hyvää aikaa antaa ”alakerran” tuulettua.2. Se auttaa rentoutumaan
Alasti nukkuminen laskee stressihormoni kortisolia. Kun kehosi todella lepää ja toipuu (kello 22-02 välillä), on kortisoli alhaisimmillaan.3. Nukut paremmin
Nukkuessasi kehon lämpötila laskee osana vuorokausirytmiäsi, kun nukut sikeästi. Yövaatteissa nukkuminen voi häiritä tätä, joten siksi voi olla hyvästä nukkua nakuna.4. Se voi vahvistaa parisuhdettasi
Jos nukut kumppanisi kanssa samassa sängyssä, on alasti nukkuminen hyvä tapa lisätä läheisyyttä sekä alasti nukkuminen voi todennäköisesti johtaa seksiin.5. Se auttaa pysymään nuorekkaana
Luonnonparantajien mukaan jos yöllä on liian kuuma, voi se häiritä melatoniinin ja ikääntymistä hidastavien hormonien vapautumista. Vaatteista luopumisen säännöstellessä kehon lämpötilaa, pitäisi samaa tapahtua hormonien vapautumisellekin. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää