13 asiaa, joita nainen voi tehdä ikääntymisen hidastumiseksi
Kukapa ei haluaisi pysyä mahdollisimman nuoren näköisenä. Tuo toive vain vahvistuu, mitä enemmän tulee ikää.
Jokainen vanhenee ja se näkyy mm. iholla. Vaikka sille ei voi mitään, voi sitä silti hidastaa omalla toiminnalla onneksi jonkin verran. Se ei liity pelkästään siihen mitä iholle tehdään suoraan eli esimerkiksi millaisia voiteita iholle laitetaan. Se liittyy myös mm. ruokavalioon ja aivojen hyvinvointiin. Tässä alla on 13 tapaa toimia siten, että ikääntyminen ei ainakaan näy ulospäin liian nopeasti.
1. Käytä aurinkorasvaa
Tämä on varmasti tullut jokaiselle jo selväksi monien uutisten kautta, että aurinkorasva suojaa ihoa auringon ikäviltä vaikutuksilta, joista yksi on ikääntyminen. Sitä tulisi laittaa kaikkiin osiin kehoa, jotka ovat paljaina, kun ulkoillaan, eikä vain kasvoille.
2. Älä tupakoi tai käytä tupakkatuotteita
Nikotiinin käyttö voi kaventaa verisuonia, joka estää veren ja tarvittavien ravintoaineiden kulkeutumisen ihoon. Se voi vahingoittaa ihon kimmoisuutta sisältäpäin, mutta kuivata ja vahingoittaa ihoa myös ulkopuolelta. Vaikka tuossakin olisi jo tarpeeksi huonoja vaikutuksia iholle, niin huulten jatkuva rypistely ja puristaminen voi lisätä juonteiden muodostumista huulten ja silmien ympärille. Ajan myötä nuo juonteet voivat muuttua rypyiksi.
3. Syö terveellisesti
Joillakin ruuilla on todella paljon vaikutusta ihon ikääntymisen hidastamisessa. Oliiviöljyllä on monia ikääntymistä hidastavia ominaisuuksia. Vihreässä teessä, tummassa suklaassa, pellavansiemenissä ja granaattiomenoissa on paljon antioksidantteja, joka voi auttaa tasapainottamaan vapaiden radikaalien haitallisia vaikutuksia kehossa. Tomaatit, avokadot ja useimmat muut vihannekset tarjoavat nuoruutta edistäviä vitamiineja, kivennäisaineita ja muita aineita, joita keho kaipaa. Myös kollageenipeptidit, joita syödään lisäravinteina, on todettu pitävän ihon täyteläisenä ja kosteana sekä estävän ryppyjen syntymistä.
4. Tasapainoita rasvansaantia
Kaikkia ravinnosta saatavia rasvoja ei pidetä samanarvoisina, varsinkin kun on kyse niiden kyvystä nopeuttaa tai tukahduttaa kehon ikääntymisprosessia. Omega-3-rasvahapot ovat ikääntymisen kannalta hyviä rasvoja, joten niitä kannattaisi syödä tarpeeksi.
5. Juo vähemmän alkoholia
Alkoholin ja ikääntymisen välillä on vahva yhteys. Alkoholi tekee ihosta punakan, ryppyisemmän ja kuivemman. Säännöllinen alkoholin juominen voi johtaa vitamiinien puutteeseen, joka heikentää ihon kollageenituotantoa ja joustavuutta, joka näkyy erityisesti kasvojen iholla. Alkoholin vähentäminen auttaa näyttämään ja tuntemaan olon nuoremmalta.
6. Harrasta liikuntaa
Liikunta on yksi parhaiten toimivista asioista, joita voi tehdä hidastaakseen kehossa jo tapahtuvaa ikääntymisprosessia. Liikunta auttaa parantamaan solujen toimintaa, solujen ikääntymisnopeutta ja unen laatua. Se voi auttaa lievittämään stressiä, parantamaan itseluottamusta sekä muistia.
7. Käytä ihonkuorinta-aineita
Kuorinta on prosessi, jossa poistetaan kuolleet ihosolut ihon pinnalta. Kun kuorinta suoritetaan oikein, se voi johtaa säteilevämpään ja nuoremman näköiseen ihoon. Se kannattaa kuitenkin tehdä kevyesti, jotta se ei heikennä ihon luonnollista suojakerrosta ja jätä sitä alttiimmaksi aknelle, punoitukselle ja muille epäpuhtauksille.
8. Lepää riittävästi
Olet varmasti huomannut, että liian vähäiset unet johtavat tummiin silmänalusiin, heikentyneeseen elinvoimaan ja yleisesti uupuneeseen ulkonäköön. Mutta tiesitkö, että riittävä lepo auttaa suuresti myös ikääntymisen hidastamisessa? Tutkimuksen mukaan jo yksi huonosti nukuttu yö voi johtaa fyysisiin oireisiin, kuten roikkuviin silmäluomiin, vaaleampaan ihonväriin sekä suun ja kulmien ympärillä olevan ihon roikkumiseen. Se lisää myös juonteiden ja ryppyjen määrää.
9. Kosteuta ihoa
Kosteusvoiteet voivat auttaa estämään ihon kuivumista ja hilseilyä. Kosteutusta tarvitaan muuallakin kuin kasvoissa. Esimerkiksi kädet tarvitsevat kunnon kosteutusta, koska niitä pestään joka päivä.
10. Kohtaa stressitekijäsi
Jatkuva stressi nopeuttaa ikääntymistä. Siksi stressitekijät kannattaisi uskaltaa kohdata, jolloin ne on myös helpompi hoitaa alta pois. Esimerkiksi meditointi auttaa vähentämään stressiä.
11. Aktivoi aivojasi
Aivojen aktivointi on todella tärkeää, jos haluaa pitää aivot terveinä ja nuorina. Kun on nuorekas olo, voi näyttääkin nuoremmalta kuin onkaan!
12. Selvitä sukusi historiaa
Perheen sairaushistorian tunteminen ei tarkoita niinkään ikääntymisprosessin hidastamista, vaan pikemminkin sen oppimista. Ehkä se antaa tietoja, joiden mukaan voi toimia myös ikääntymisen kannalta oikein.
13. Käy lääkärissä säännöllisesti
Säännöllinen lääkärissäkäynti on loistava tapa pitää itsensä nuorena. Ja nuorella tässä tarkoitetaan tervettä, joka on loistava alku, kun kyse on luonnollisen ikääntymisprosessin hidastamisesta.
Lähde: Healthdigest
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?