12 salaisuutta onneen, joita lapset voivat opettaa aikuisille
Kuva: Fotolia
Joskus aikuiset voivat saada oppia pieniltä lapsilta.
Vanhempien tehtävä on opettaa asioita elämästä lapsilleen heitä kasvattaessa. Lapsiltakin voi kuitenkin oppia asioita.Alla onkin 12 asiaa, mitä aikuiset voivat oppia pieniltä lapsilta.
1. Vaistoihin/tuntemukseen luottaminen Pienet lapset eivät mieti ja vatvo, tekivätkö he oikean päätöksen. He paljon mielummin murehtivat, annoitko heille oikean värisen kupin lounaalla. 2. Hetkessä eläminen Lapset eivät murehdi menneitä. Tulevaisuus ei huoleta heitä – ellei sitten ole todettu, että pian koittaa nukkuma-aika. 3. Uskominen Pienet lapset uskovat hammaskeijusta joulupukkiin ja laastareiden voimaan. Jos mikään muu, niin ainakin laastarin räplääminen vie ajatukset pois siitä, mikä sattui. Kun kaikki muu epäonnistuu, laita siihen laastari. 4. Luovuus Lapset piirtävät, liimaavat ja maalaavat. He leikkaavat mitä tahansa, mihin pääsevät käsiksi. Pidäkin siis sakset poissa lasten ulottuvilta. 5. Suoraan puhuminen Lapset sanovat, mitä tarkoittavat ja ajattelevat. Heidän ei tarvitse purkaa mieltään, koska he ovat jo sanoneet kaiken, mitä piti. 6. Innostuminen Lapset todella osaavat innostua asioista ja samaisesta innosta voisi olla iloa aikuisillekin. 7. Uudella ei ole väliä Lasten lempielokuvia ovat ne, mitä he katsovat kerta toisensa jälkeen. Lempikirjoja luetaan yhä uudelleen. Aikuiset taas ovat enemmän pakkomielteisiä kaiken uuden kanssa. Pitää ensimmäisenä syödä uudessa ravintolassa, nähdä uusi elokuva tai käyttää uutta muotivaatetta. 8. Ei syrjintää Pienet lapset hyväksyvät kaikki siihen asti, kunnes oppivat toisin. 9. Pelkojen myöntäminen Lapset kertovat, kun pelottaa ja vanhemmat voivat sitten koettaa helpottaa ja lieventää pelkoja. Joskus ratkaisu on niinkin helppo kuin yövalon käyttö. Kunpa vain kaikki aikuisten pelot ratkeaisivat yhtä helposti, yövalolla. 10. Kohteliaisuuksien hyväksyminen Kun lasta kehuu, hän vastaa siihen usein joko kiittäen tai kertovat tietävänsä jo asian. 11. Asioihin uppoutuminen Lapset uppoutuvat usein puuhiinsa täysin, etteivät he aina edes kuule, kun kutsut häntä nimellä. 12. Omaan tahtiin marssiminen Lapset marssivat omaan tahtiinsa. Ja siis tekevät sitä myös käytännössä paukuttaen mitä ikinä käsiinsä saavatkaan ja samalla marssien ympäri kotiaan. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää