Kiroilu mielletään negatiiviseksi asiaksi, mutta siinä on hyviäkin puolia.

Pienestä pitäen on opetettu, että kiroilu ei ole hyvää käytöstä. ”Siisti suusi” tai ”Pese suusisi saippualla” olivat monen vanhemman sanat lapsilleen, jotka jäivät kiinni kirosanojen käytöstä.

Brittilehti Metron mukaan tutkimuksissa on oltu kuitenkin eri linjoilla kiroilun suhteen; sillä nimittäin voi olla jopa vaikutuksia hyvinvointiisi.

Lue alta viisi tutkimuksin osoitettua syytä sille, miksi kiroilu voi ollakin hyvästä sinulle.

1. Tehoakas tapa lievittää kipua ja stressiä

Kirosanojen päästely voi auttaa lieventämään stressiä ja kipua – ainakin lyhytaikaisesti – Keelen yliopiston tutkimus selvitti. Tutkimuksessa huomattiin, että osallistujat kestivät paljon paremmin jäätävän kylmää vettä, kun kiroilivat toistuvasti verrattuna siihen, että käyttivät neutraaleja sanoja.

Kyse on niin sanotusta taistele tai pakene -reaktiosta. Metron mukaan ihmiset voivat sietää kipua paremmin tuottamalla siihen emotionaalisen vasteen. Jos osallistujat kiroilivat muutaman kerran päivässä, oli vaikutus suurempi, mutta samaa hyötyä ei ollut heillä, jotka kiroilivat paljon.

2. Olet emotionaalisesti ilmaisukykyisempi

Voi olla vaikea toisinaan sanoa, mitä todella tarkoitat, mutta kiroilu voi auttaa ilmaisemaan tuntemuksia paremmin. British Psychological Societyn julkaiseman tutkimuksen mukaan kiroilu liittyy läheisesti tunteisiin.

Metron mukaan ihmisten tunnevireyden tasoa nostettaessa heistä tuli pätevämpiä kiroilussa ja pystyivät sanomaan enemmän erilaisia kirosanoja ja ilmaisuja minuutin aikana.

3. Sanavarastosi on laajempi

Tämän tutkimuksen nojalla ei voida olettaa, että kiroilevat ihmiset olisivat laiskoja tai tyhmempiä. Languages Sciences Journalissa julkaistu tutkimus selvitti, että kiroilevat ovat itsevarmempia ja tietävät enemmän sanoja.

Osallistujien piti sanoa mahdollisimman monta kirosanaa 60 sekunnin aikana ja sitten samassa ajassa nimetä niin monta eläintä kuin osasivat. Ne osallistujat, jotka sanoivat enemmän kirosanoja, sanoivat myös enemmän eläimiä.

4. Se luo parempia sosiaalisia siteitä

Sen sijaan, että kirosanojen käyttö karkottaisi ihmisiä, se voikin auttaa ystävystymään. University of East Anglian tutkimuksen mukaan kiroilu voi vahvistaa ryhmäyhtenäisyyttä – etenkin työpaikoilla.

”Kiroilu on tärkeää läheisten suhteiden, ystävyyksien tai inmiteetin luomisessa ja sen ympärille voidaan luoda siteitä”, kielitieteiden luennoitsija Monika Bednarek Sydneyn yliopistosta myötäili tutkimusta.

5. Se saa tuntemaan olonsa voimakkaammaksi

Niissä tilanteissa, kun on ollut huono päivä tai mennyt hermot läheisen kanssa eikä asialle voi mitään, voi kirosanojen päästäminen ulos suusta auttaa tuntemaan olon vähemmän avuttomaksi.

Psykiatri Neel Burtonin mukaan se voi antaa parempaan tunteen kontrollista ikävässä tilanteessa.

”Kiroilemalla osoitamme, edes itsellemme, että emme ole passiivisia uhreja, vaan valtuutettuja reagoimaan ja taistelemaan vastaan”, hän sanoi.

”Tämä voi tehostaa itsevarmuutta ja itseluottamusta sekä antaa sysäyksen korjaavien toimien tekemiseksi”, Burton lisäsi.

Lähde: Metro