Ystävyyttä yli lajirajojen: Suloinen video kertoo pienen gepardin ja koiran ystävyydestä
Eläintarhassa asustava kaksikko tulee toimeen niin hyvin, etteivät ne tunnu tiedostavan olevansa eri lajia.
Kumbali ja Kago ovat hieman erikoiset kaverukset, sillä ensin mainittu on gepardi ja jälkimmäinen koira. Metro Richmond Zoo -eläintarhassa Yhdysvaltain Virginiassa asustava suloinen parivaljakko ei kuitenkaan tunnu välittävän siitä, että ovat eri lajia.
Kumbali on syntynyt eläintarhassa ja kun se oli vain parin viikon ikäinen, eläintarhan työntekijät huomasivat, ettei sen paino noussut. Pentueen piskuisin siirrettiin pulloruokintaan aikeena myöhemmin palauttaa se takaisin perheensä pariin.
Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä sen emo ei tuottanut tarpeeksi maitoa kaikkia pentujaan varten, joten henkilökunta päätti jatkaa Kumbalin kasvattamista käsin.
Vaikka Kumbali on kasvanut, ei sitä ole voitu vielä palauttaa takaisin perheensä luo, sillä emo voisi kokea sen uhkaksi. Niinpä se tarvitsi seuralaisen, ystävän.
Ja ystävän pieni gepardi saikin; Kago-koiranpentu adoptoitiin heinäkuun puolivälissä Kumbalin kaveriksi. Eläintarhan mukaan koiria on käytetty seuraeläiminä gepardeille yli 30 vuoden ajan.
Kumbali ja Kago esiteltiin hiljalleen toisilleen ja heistä tuli lopulta nopeasti ystävykset. Nyt he elävät yhdessä eläintarhassa ja mahdollisesti pysyvätkin yhdessä koko loppuelämänsä ellei eläintarhan väki toteaa paremmaksi vaihtoehdoksi, että Kumbali siirrettään myöhemmällä iällä veljensä seuraan.
Eläintarha on julkaissut videon, joka kuvaa kaverusten elämää ja samalla kerrotaan heidän tarinaansa. Voit katsoa videon suloisesta parivaljakosta jutun yltä.
Lähde: Metro Richmond Zoo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä tähtimerkki on selvästi muita älykkäämpi – kuulutko sinä joukkoon?
- Jos olet yli 50-vuotias nainen, tee nämä 5 asiaa aina herättyäsi
- 7 erinomaista syytä aloittaa jooga – kehosi ja mielesi tulevat kiittämään
- 6 helppoa ja yksinkertaista iltarutiinia, jotka saavat sinut nukahtamaan nopeammin
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää