Yli puolet suomalaisista potee ajoittain syyllisyyttä oman autoilun päästöistä – yleisempää naisilla
Vilkkaana käyvä liikenteen päästökeskustelu herättää autoilijoissa tunteita.
Autoilun päästökeskusteluun törmää lähes päivittäin erilaisissa yhteyksissä. Käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut Kamux-ketju halusi selvittää, millaisia tuntemuksia ajokortin omistavilla suomalaisilla on oman autoilunsa päästöistä.
”Oman autoilun päästöt mietityttävät monia. Kyselyn vastaajista lähes kuusi kymmenestä kokee aika ajoin syyllisyyden tunnetta siitä, että oma autoilu kuormittaa ilmastoa”, Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki toteaa tiedotteessa.
”Hieman yli 40 prosenttia vastaajista taas totesi, että oman autoilun päästöt eivät vaivaa mieltä”, hän jatkaa.
Syyllisyyden tunteita koettiin suurimmaksi osaksi ajoittain. Kuitenkin 17 prosentille vastaajista heräsi syyllisyyden tunteita melko usein.
Naiset ja nuoret enemmän huolissaan
Kamuxin kyselyn valossa naisissa on enemmän niitä, joilla on useimmin syyllisyyden tunteita. Miehissä on taas selkeästi enemmän niitä, joille oman autoilun päästöt eivät tuo tunnontuskia.
”Näyttäisi siltä, että yleisellä tasolla nuoremmat ikäluokat tiedostavat vahvemmin oman kulutuskäyttäytymisen vaikutuksen ilmastonmuutokseen. Alle 34-vuotiaat olivat selkeästi useammin huolissaan oman autoilunsa päästövaikutuksista, sen sijaan heidän vanhempiensa ikäluokasta vain vajaalla kymmenesosalla oli yhtä usein syyllisyyden tuntemuksia. Useampilapsisissa perheissä oli myös eniten niitä, joiden aikuisia huoletti perheen autoilun päästövaikutukset”, Iiskonmäki kertoo tiedotteessa.
Iiskonmäen mukaan tuloluokkien yläpäässä syyllisyyden tunteita koettiin vähemmän, mutta kyse ei ole välttämättä piittaamattomuudesta.
”Hyvin toimeentulevilla on tyypillisesti uudempi ja vähäpäästöisempi auto käytössään. Jos autoilijalla on käytössään työsuhdeauto, niin ne lähtökohtaisesti ovat alle kolme vuotta vanhoja, ja kaikkiin liikennekäytössä oleviin autoihin verrattuna vähäpäästöisempiä”, maajohtaja sanoo.
Monelle auto on tarpeen päivittäin
Monellle suomalaiselle auto on välttämätön työssä käymisen ja oman arjen pyörittämisen kannalta. Pitäisikö omasta autoilusta sitten kokea syyllisyyttä, jos auto todella on tarpeen?
”Monelle suomalaiselle on jokapäiväistä todellisuutta, että työmatkaa on taitettava autolla, ja haja-asutusalueella asuvien arjen palvelut, kuten kaupat ja terveydenhoito sekä harrastusmahdollisuudet ovat julkisten liikennepalvelujen ja pyörämatkan ulottumattomissa. Todellisia vaihtoehtoja autoiluun ei välttämättä ole”, Iiskonmäki muistuttaa.
Iiskonmäen mukaan autojen päästökeskustelu saattaa syyllistää liikaa arjen autoilijoita ja yksilöitä. Hän huomauttaa, että autokannan ikää ohjataan veropolitiikalla ja verotuksella.
”Yksityisautoilijat toimivat sitten niiden pelimerkkien varassa, joita heillä on. Autoa tarvitsevat arjen liikkumiseen hyvinkin erituloiset ihmiset ja kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa uutta sähköautoa tai ylipäätään uutta autoa. Ja uutena rekisteröity autokin on hetken päästä käytetty auto, jonka hinta putoaa ensimmäisinä vuosina melkoisesti”, Iiskonmäki selittää tiedotteessa.
”Seuraavan auton hankinnan kohdalla voi kuitenkin oman budjettinsa raameissa miettiä entistä vähäpäästöisemmän auton hankintaa. Tuoreempi käytetty auto on myös järkevää kierrätystä ja sillä voi kantaa kortensa kekoon ympäristön hyväksi”, hän toteaa.
Kyselytutkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 18.-22.9.2019 Kamuxin toimesta. Verkkokyselyyn vastasi 708 ajokortin omaavaa 18-75-vuotiasta aikuista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi