Yli 750 tuhannella Tinder-käyttäjällä on tämä piinallinen ja häpeällinen oire

Vaikka moni nainen, ja mieskin, haluaa pitää alapäänsä karvattomana, on monilla edelleenkin satiaisia, jotka viihtyvät hyvin varsinkin alapääkarvoituksessa.
Satiaiset ovat loisia, jotka viihtyvät parhaiten alapään karvoituksessa ja ne syövät ihmisen verta. Ne voivat aiheuttaa piinaavaa kutinaa, mutta niistä pääsee eroon hyvällä hygienialla ja apteekista saatavien lääkeliuosten avulla.
Sydneyn yliopiston lääketieteellisen entomologian laitoksen tutkijan tohtori Cameron Webbin mukaan satiaisia esiintyy noin 1–2 prosentilla aikuisista. Hänen mukaansa peräti 750 000 Tinderiä käyttävällä on niitä.
Toisin sanoen mahdollisuudet olla tekemisissä jonkun kanssa, jolla on satiaisia, ovat suuremmat kuin voisi luulla. Siksi kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin on läheisissä tekemisissä vieraan ihmisen kanssa. Ne eivät hyppää toisen ihmisen karvoitukseen ihan tuosta vain, vaan siinä pitää olla seksuaalisessa kontaktissa toisen kanssa, jotta ne voivat tarttua.
Edes kondomin käyttö ei estä sitä, että satiaiset eivät tarttuisi. Eikä sekään välttämättä auta, että ajaa alapään karvattomaksi. Satiaisia on ollut keskuudessamme jo tuhansia vuosia eivätkä ne ole katoamassa mihinkään.
Jos satiaisia saa, kannattaa silti ajaa kaikki alapään karvat pois ja hakea apteekista lääkeliuos, jolla niistä pääsee eroon. Myös saivareet on poistettava esimerkiksi pinseteillä.
Lähde: Your Tango
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!