Yksi tekijä lisää mökkeilijän tapaturmariskiä eniten – tällaisia vahinkoja mökillä tapahtuu yleisimmin
Lääkärin mukaan ennakoimalla pärjää mökillä pitkälle.
Suomalaiset viettävät kesäisin mielellään aikaa joko omalla mökillä tai vuokramökillä. Vieraassa majapaikassa tai jokakesäisessä lomakohteessakin voi kuitenkin sattua monenlaisia vahinkoja, joista yleisimpiä tapaturmia ovat erilaiset liukastumiset ja kaatumiset sekä ulkotöissä tulleet vammat.
”Ulkoilmassa liukas tai epätasainen maasto saattaa yllättää. Liukastumisia sattuu esimerkiksi mökin terassilla ja sateen tai sammalen liukastamilla pihapoluilla. Myös metsäkävelyllä tai pihatöissä tasapaino voi pettää. Usein kaatumiset eivät ole kovin vakavia, mutta huonolla tuurilla voi tulla murtumia tai kipeitä venähdyksiä tai revähdyksiä”, LähiTapiolan asiantuntija Henrik Ekman kertoo.
Mökillä puuhastelessa tehdään usein myös ulkotöitä, jotka eivät välttämättä ole kotoa tuttuja, kuten rännien puhdistusta, laiturin korjausta, pusikon raivausta tai polttopuiden tekoa. Monella mökkeilijällä onkin lähes aina jokin nikkarointiprojekti käynnissä.
”Putoamisia tikapuilta tai työtasoilta sattuu silloin tällöin. Lisäksi vanhoihin työvälineisiin liittyy riskejä: ne ovat voineet periytyä mökille jo vuosikymmeniä sitten, eivätkä ole enää parhaassa terässä. Ennen käyttöä kannattaa aina varmistaa, että työkone toimii kuten pitää eivätkä esimerkiksi terät pääse lipsahtamaan tylsyyden takia. Suojavarusteet auttavat välttämään vammoja myös mökillä”, Ekman muistuttaa.
Alkoholi lisää eniten tapaturmariskiä
LähiTapiolan TerveysHelppi-etälääkäripalvelun lääkäri Niklas Höglundin mukaan mökille kannattaa varata mukaan sen verran lääkkeitä ja ensihoitovälineitä, että niillä pääsee hyvään alkuun, jos päivystykseen on pitkä matka.
”Isompien vammojen, kuten nikkaroinnissa tulevien syvien haavojen, varalta on hyvä olla olemassa toimintasuunnitelma. Tapaturman sattuessa kannattaa aina varmistaa, ettei lisävahinkoja pääse syntymään ja sulkea mahdolliset laitteet”, Höglund sanoo.
”Verenvuoto olisi tärkeä saada tyrehtymään nopeasti. Jos vamma vaikuttaa vakavalta ja kaipaa nopeasti lisää apua, kannattaa soittaa hätänumero 112:een”, hän jatkaa.
Höglundin mukaan mökkiläisten suurin tapaturmariski liittyy alkoholiin.
”Useimmat vammat ja vauriot tapahtuvat alkoholin käytön yhteydessä tai sen vaikutuksen alaisena. Juhlajuomaa on mukava nauttia hyvässä seurassa ja kesästä nauttien, mutta kannattaa muistaa pysytellä kohtuudessa ja jättää rakennusprojektit ja urheilusuoritukset toiseen hetkeen”, hän kehottaa.
Tarkkana luonnonhelmassa
Kesän lämpö ja luonto hellivät sekä vetävät puoleensa mökkeilijöitä, mutta niihin liittyy myös omia riskejä, joihin asiantuntijat suosittelevat varautumaan. LähiTapiolan mukaan esimerkiksi pää ja iho on hyvä suojata auringonpistosten sekä -polttamien varalta ja lämpöhalvaustakin on syytä varoa.
”Sesonkiin kuuluu toki myös liikkuminen veden äärellä. Aika ajoin näkee vakavia loukkaantumisia esimerkiksi vesihiihtoa tai muita vesiaktiviteetteja kokeiltaessa. Vesi on yllättävän kova elementti, jos siihen iskeytyy kovalla vauhdilla. Myös pinnan alla piilossa olevat kivet ja muut esineet aiheuttavat silloin tällöin tapaturmia”, Ekman sanoo.
Höglundin mukaan avun saamista on myös hyvä ennakoida. Lääkäri suositteleekin, että ennen maastoon lähtemistä kertoo reittisuunnitelmasta muille ja varmistaa, että kännykässä on riittävästi akkua.
Kaikkiaan ennakoimalla pärjää hänen mukaansa mökillä pitkälle.
”Muistetaan laittaa aurinkorasvaa iholle, huolehtia nesteytyksestä, käyttää oikeita varusteita ja laatia suunnitelma mahdollisen vahingon varalle. Ennalta varautumalla hätätilanteessakin on helpompi toimia”, Höglund toteaa.
Muistilista mökkeilyyn tapaturmia silmällä pitäen:
- Lääkekaapin sisältöä kannattaa peilata mahdollisiin riskeihin: Mitä kaikkea mökillä voi sattua? Mitä harrastetaan? Kuinka pitkä matka on päivystykseen?
- Tapaturmien varalta lääkekaappiin on hyvä varata esimerkiksi sidetarpeita, haavanpuhdistusainetta, kylmäpakkaus ja särkylääkettä. Antihistamiini ja hydrokortisonivoide auttavat erinäisiin allergisiin reaktioihin, hyönteisten puremiin ja auringonpolttamiin. Muista myös punkkipinsetit.
- Selvitä, onko sinulla mahdollisuus käyttää etälääkäripalvelua, jonka kautta saat yhteyden sairaanhoitajaan tai lääkäriin sairauden tai tapaturman sattuessa.
- Palovammoissa tärkeää on vaurioalueen viilentäminen. Siinä toimii viileä vesi.
- Hätätilannetta varten tarkista mökin tarkka sijainti. Puhelimeen on hyvä ladata ennalta Hätäkeskuslaitoksen 112-sovellus.
LUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen