Vain viisi prosenttia kaloreista saisi tulla sokerista
Maailman terveysjärjestö on antanut suositusmäärät sokerin osuudelle kaloreista.
Maailman terveysjärjestö WHO on ilmoittanut, että päivittäisestä kalorimäärästä vain viisi prosenttia pitäisi tulla sokereista. Aiemmin määrä on ollut tuplasti isompi, kymmenen prosenttia. Määrä sisältää ruokiin lisätyt sokerit kuin myös hunajassa, siirapeissa ja hedelmämehuissa olevat sokerit, mutta ei niitä, jotka ovat hedelmissä luonnostaan. WHO arvioi ennen laskupäätöstään noin 9 000 tutkimusta ja kertoi sokerista saadun kalorimäärän pienentämisen taistelevan liikalihavuutta ja hampaiden reikiintymistä vastaan. WHO:n ravitsemusjohtaja Francesco Brancan mukaan lukema on hieman tavoitteellinen. ”Meidän pitäisi pyrkiä viiteen prosenttiin, mutta kymmenen prosenttia on realistisempi”, hän kommentoi Newserin mukaan. Maailman terveysjärjestö varoitti monien sokereiden olevan piilotettuina prosessoituihin ruokiin. Järjestö huomautti, että esimerkiksi yksi ruokalusikallinen ketsuppia sisältää noin yhden teelusikallisen sokeria ja joillekin, muun muassa lapsille, yksi tölkillinen makeutettua limsaa voi ylittää päivittäiset sokerirajat. Lähde: NewserLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos