Viilennä juomiasi hauskoilla jääpaloilla – lue 6 vinkkiä

Huom! Osa jääpaloista ei sovellu alaikäisten juomiin.
Kuumina kesäpäivinä viilentävät juomat ovat usein paikallaan. Pelkkä neste voi kuitenkin olla vähän tylsä vaihtoehto, joten juomia voi piristää erilaisin jääpaloin. Alla on 6 jääpalaideaa kesän hellepäiviä varten, mutta otathan huomioon, että osassa näistä jääpaloista on alkoholia mukana.
Piña Colada -jääpalat
Aloita sekoittamalla saman verran kookosmaitoa ja kookosrommimaista alkoholia (kuten Malibua). Laita tätä seosta kerros jääpalamuottien pohjalle, noin 1/3 matkalta. Sen jälkeen laita pakastimeen jäätymään ja jäätymisen jälkeen peitä seos ananasmehulla ja jäädytä uudelleen. Toista jäädytysprosessi vielä kertaalleen ja lisää ylimmäksi kerrokseksi jälleen kookosrommiseosta ja jäädytä. Lisää valmiit jääpalat trooppiseen drinkkiin – tai popsi jääpaloja sellaisenaan.
Mojito-jääpalat
Sekoita 2,3 desiä (1 cup) sitruunan- ja limenmakuista virvoitusjuomaa noin 1,2 desiin (0,5 cup) rommia. Täytä jääpalamuotti sekoituksella ja lisää hieman limen kuorta ja pilkottua minttua jokaiseen jääpalaan. Anna jäätyä ja lisää jääpaloja esimerkiksi soodaveden sekaan saaden käänteisen mojitojuoman.
Baileysille maistuvat jääpalat
Sekoita noin 1,2 desiä keitettyä kahvia 2,3 desiin Baileysin kaltaista kermalikööriä. Laita jääpalamuotteihin ja anna jäätyä pakastimessa. Käytä näitä jääpaloja tavallisten sijasta seuraavan kerran, kun teet jääkahvia itsellesi.
Hedelmäiset jääpalat
Nämä alkoholittomat jääpalat syntyvät helposti, kun muussaat lempihedelmiäsi ja yhdistät ne limonadiin ja jäädytät. Kiva yhdistelmä on tehdä jääpalat esimerkiksi mansikoista ja kiiveistä. Saat jääpaloista vielä söpömmät, jos leikkaat osaan jääpaloista mansikoita sydämenmuotoisiksi palasiksi.
Melonipallot
Käytä melonikauhaa (tai jotain muuta, jolla saat tehtyä pieniä palloja) ja ota vesimelonista, hunajamelonista ja/tai cantaloupemelonista sen avulla pieniä palloja. Jäädytä pallot pakastimessa leivinpaperilla peitetyllä pellillä ja niiden jäädyttyä siirrä ne suljettavaan pussiin. Pidä pakkasessa ja laita juomiesi sekaan halutessasi tuomaan niihin maukasta makua.
Jäiset marjat
Tee kuplivista juomista vielä parempia lisäämällä niiden sekaan jäisiä marjoja. Kokeile koristaa hiilihapotettua vettä, kuohuviiniä tai lempikesäjuomaasi vaikkapa jäisillä mustikoilla tai vadelmilla.
Katso kuvalliset vinkit täältä.
Lähde: Good Housekeeping
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Näin naiset ajattelevat: 10 asiaa, jotka jokaisen miehen pitäisi osata