Viherkasvien haasteellisin aika on käsillä – näin hoidat kasvejasi talven yli
Viherkasvit siirtyvät talvilepoon, kun ulkona valon määrä vähenee ja päivän pituus lyhenee.
Talvi on viherkasveille haasteellisinta aikaa. Nyt onkin se hetki, kun viherkasvien kastelua sekä lannoitusta vähennetään ja niiden hoitorutiineissa aloitetaan talviaika, kertoo Biolan.
Marraskuun alusta helmikuun puoliväliin asti luonnonvaloa on niin vähän, että lähes kaikki viherkasvit kärsivät valon puutteesta. Vähässä valossa kasvu pysähtyy, ja kun kasvit eivät kasva, eivät ne tarvitse lannoitusta eivätkä niin paljon kastelua kuin kesällä.
”Yleisin viherkasvien hoitovirhe talviaikaan on liikakastelu. Märäksi kasteltu ruukun multa on ilmaton. Hapenpuutteesta kärsivät juuret alkavat ruskettua ja sitten lehdet kellastua. Lopulta koko kasvi voi kuolla”, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula varoittaa.
”Herkimpiä liikakastelulle ovat mehevälehtiset ja -vartiset mehikasvit, kuten rahapuu, pylvästyräkki ja kaktukset. Myös amppelikasvatuksen myötä uuteen suosioon noussut kultaköynnös kärsii talvella herkästi märässä mullassa”, hän sanoo.
Tulitikku avuksi
Ennen kuin kastelet kasvisi, tarkista mullan kosteus. Silmämääräisesti se on hankalaa, koska pintamullan on hyvä antaa kuivua talvella aina ennen uutta kastelua.
Kerttulan mukaan mullan kosteus kannattaa tarkistaa hieman pintaa syvemmältä. Tähän hyvä apuväline on tulitikku.
”Kun sen työntää muutaman sentin syvyyteen ja nostaa ylös, niin tietää onko multa ruukussa kosteaa: kosteasta mullasta tikkuun jää pieniä multamuruja, kuiva multa ei jää tikkuun kiinni”, hän vinkkaa.
Myös lannoitus voidaan lopettaa vuoden pimeimmäksi ajaksi. Biolanin mukaan lannoituksen tilalla annetaan merileväuutetta, joka lisää kasvien elinvoimaisuutta.
Merilevää voi antaa joko kastelu- tai sumutusveteen sekoitettuna.
Kasvit tekevät sisäilmasta terveellisempää
Kuiva huoneilma on lämmityskaudella riski kasvien hyvinvoinnille. Useimmat kotien viherkasvit ovat kotoisin tropiikista, missä on luonnostaan kostea ilma.
Kun nämä kasvit joutuvat sinnittelemään huoneessa, jonka suhteellinen ilmankosteus voi pakkasella laskea jopa alle 30 prosenttiin, on riskinä lehdenkärkien ruskettuminen. Pahiten kuivasta huoneilmasta kärsivät kasvit, joilla on isot ja ohuet lehdet, kuten silkkimaija, nukkumatti ja saniaiset.
”Kasvit viihtyvät paremmin, jos ne kootaan ryhmiksi. Kasvit haihduttavat vettä huoneilmaan, ja mitä enemmän kasveja huoneessa on sitä tehokkaammin ne pystyvät parantamaan kuivaa huoneilmaa”, puutarhaneuvoja kertoo.
”Kuiva ilma on haitallista myös meille ihmisille, joten kasvien avulla sisäilmasta saadaan terveellisempää”, Kerttula muistuttaa.
Anna valoa kasveille
Biolanin mukaan talvikuukausiksi viherkasvit siirretään valoisimmalle ikkunalle. Kaiken luonnonvalon pyydystämiseksi ikkunan edestä siirretään kaihtimet ja verhot päiväksi sivun.
Kiiltävälehtisten kasvien valonsaanti paranee, kun lehdet puhdistetaan pölystä joko pyyhkimällä kostealla liinalla tai suihkuttamalla kasvit säännöllisesti. Kerttulan mukaan nyt suosiossa olevat kirjavalehtiset viherkasvilajikkeet ovat kaikkein herkimpiä valonpuutteelle.
”Kirjavalehtisillä kasveilla on vähemmän lehtivihreää kuin vihreälehtisillä ja siksi niiden elinvoima hiipuu herkemmin vähässä valossa. Liian vähässä valossa kauniin kirjavat lehdet saattavat muuttua tylsän vihreiksi”, hän selittää.
Kirjavalehtisten kasvien lisäksi myös aavikon paahteesta kotoisin olevat mehikasvit kannattaa talvella siirtää kodin valoisimpaan paikkaan. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi rahapuu ja kaktukset.
Talvikuukausina kasvivalot parantavat viherkasvien viihtyvyyttä ja lisävalon avulla kasvit viihtyvät myös sisemmällä huoneessa. Kasvivalot kannattaa pitää päällä niin, että kasveilla on noin 12 tuntia vuorokaudessa valoisaa aikaa.
Tarkista alta, mihin ryhmään viherkasvisi kuuluvat
Tarvitsee ilman kostuttamista (kokoa kasvit ryhmäksi ja sumuttele lehtiä)
- Hirvensarvisaniainen
- Kaarisulkasaniainen
- Kultaimarre
- Nukkumatti
- Peikonlehti
- Silkkimaija
Kaipaa valoa, ei kestä märkää multaa (nosta valoisalle ikkunalle ja pidä kasteluiden välillä reilu tauko)
- Aaloe
- Helmivillakko
- Kaktukset
- Pylvästyräkki
- Rahapuu
Sietää vähää valoa ja niukkaa kastelua (helppoja hoidettavia myös aloitteleville viherpeukaloille)
- Anopinkieli
- Tuonenkielo
- Palmuvehka
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen