Video: Naiset antoivat ystäviensä laittaa illan meikkityylinsä uusiksi
Ystävät toteuttivat toisilleen vakiotyylistä poikkeavan meikin ja tulokset miellyttivät.
Viikonloppuna illan menoihin valmistautuessa ystävien kanssa, on osa illan ohjelmaa tälläytyminen. Aloittelun ja jutustelun lomassa valitaan vaatteita, laitetaan hiuksia ja meikataan kasvot. Monella naisella on oma luottotyylinsä eivätkä he aina kovin innolla anna muiden tehdä meikkiä itselleen. BuzzFeed sai neljä ystävystä kokeiluun, jossa naiset tekevät toisilleen iltameikin. Jokainen nainen teki ystävälleen hänen vakiotyylistään poikkeavan meikin. Esimerkiksi yleensä vain vähän huulipunaa käyttävä Candace sai ystävänsä Safiyan käsissä kirkkaan, neonsävyisen huulimeikin ja silmälaseja käyttävä Kristin sai kaipaamansa silmämeikin Freddieltä, vaikka yleensä käyttää vain huulipunaa tuomassa väriä meikkiinsä. ”Tämä on paljon parempi kuin mitään, mitä olen ikinä itse tehnyt”, Kristin kommentoi lopputulosta. Kaikki naiset vaikuttivat yllättyneen positiivisesti ystäviensä tekemästä meikistä ja olivat lopputuloksiin tyytyväisiä. ”Tämä oli todella hyvä luottamusharjoitus”, Kristin tokaisee videon lopulla muiden naisten myötäillessä vieressä. Katso jutun yltä naisten reaktiot saamiinsa muodonmuutoksiin ja minkälaista hassuttelua meikkaamisen lomassa tapahtui.Antaisitko sinä ystäväsi meikata sinut? Tai jos olet antanut, mitä pidit lopputuloksesta? Kerro kommenteissa!
Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa