Video: Näin teet sievän vesivärimäisen koristelun kahvimukiin
Tällä niksillä saat mukiin erikoisia kuvioita.
Jos kaipaat pientä puuhastelua talvi-iltoihin tai esimerkiksi ystävälläsi on syntymäpäivät tulossa tai haluat lahjoa ystäviäsi jouluna, on tässä kätevä DIY-idea: vesivärimäisesti koristellut kahvimukit. Videobloggaaja Audra Kurtz on julkaissut YouTube-kanavallaan jo muutama vuosi sitten ohjeen tähän sievään tapaan koristaa mukeja. Kurtzin mukaan ne käyvät hyvin juurikin lahjoiksi – mukin saajaa kannattaa vain muistuttaa, ettei niitä voi pestä astianpesukoneessa eikä niitä saa laittaa mikroon.Mukien tekoon tarvitset:
– Keraamisen kahvimukin – Kynsilakkaa – Hammastikkuja – Syvän muovikipon, johon muki mahtuu – Lämmintä vettä – PaperipyyhkeitäNäin koristat mukin:
– Laita muovikippoon lämmintä vettä ja lorauta sinne muutama tippa kynsilakkaa haluamassasi sävyssä tai useampaa sävyä – Sekoita kelluvaa lakkaa hammastikulla ja ole nopea, sillä muuten lakka kuivuu ja muodostaa kerroksen veden pinnalle – Upota muki veteen ja lakka tarttuu sen pintaan – Taputtele muki kuivaksi paperipyyhkeellä, mutta älä pyyhi ja anna kuivua vähintään 2-3 tuntiaKatso jutun yltä Kurtzin julkaisema ohjevideo, niin näet miten hän toteuttaa tämän DIY-projektin!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää