Video: Lumilautaileva taapero ihastuttaa
Pieni tyttö voi tällä menolla olla tuleva lumilautailun ammattilainen.
14 kuukauden ikäinen Sloan Henderson on oppinut vasta kävelemään ja jo nyt taapero hurmaa lumilaudan päällä. Pieni tyttö on luonnonlahjakkuus laudalla, jolla hän liukuu menemään – ja liukuu myös, kun toinen hänen vanhemmista vetää laudassa olevasta narusta. North Salt Lakessa, Utahissa asuvat Hendersonit ovat urheiluperhettä, sillä Sloanin vanhemmat, Zach ja Katie, molemmat lumilautailevat. CNN:n mukaan vanhemmat päättivät, että heti Sloanin opittua kävelemään, he kokeilisivat miten tyttö pärjää lumella. 13 kuukauden ikäisenä Sloan oppi nopeasti kävelemään ja pian hänelle oltiinkin ostamassa omaa pientä lumilautaa ja muita välineitä lautailua varten. CNN:n mukaan lautaa muokattiin taaperolle hieman paremmin sopivaksi. Vanhemmat aloittivat hitaasti lautailun opettelun harjoitellen ensin kotona sisätiloissa, sitten takapihalla ja lopulta laskettelukeskuksessa. Laudalla liukuva taapero on CNN:n mukaan innostunut lajista ja hänen kehittymistään voikin seurata YouTube-kanavalla. YouTuben kautta Sloanin lumilautailu onkin noussut otsikoihin ja lautailevaa taaperoa on ihasteltu ympäri maailman. Isä-Zachin mukaan onkin ollut hauska näyttää Sloanin taitoja maailmalle, mutta parasta hänen mukaansa on se, kuinka koko perheellä on aktiviteetti, josta nauttia yhdessä. Voit katsoa yltä videon Sloanin lumilautailusta Park City Mountain Resort -laskettelukeskuksessa ja lisää videoita täältä. Lähde: CNNLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan