Video: Lapset puhuvat suloisen rehellisesti ihastuksistaan
”Olen onnellinen, kun hän on lähettyvillä”, yksi poika tunnustaa.
Lapset osaavat puhua ihanan rehellisesti asioista ja kun aiheena ovat ihastukset, tulee lasten suusta kerrassaan hellyyttäviä mietteitä. BuzzFeedin julkaisemalla videolla tytöt ja pojat kertovat omista ihastuksistaan. Alkuun lapset puhuvat siitä, minkälaisia pojat voivat olla tyttöjä kohtaan; kuinka pojat kiusoittelevat, kun he tykkäävät jostakin. Tämän jälkeen lapset saavat kuvailla ihastuksiaan. ”Hän tavallaan näyttää tosi coolilta. Oli aurinkoista, joten hän laittoi aurinkolasit silmilleen ja hän näytti vielä coolimmalta”, yksi ihastunut tyttö kertoo. Kun lapsilta kysytään, miten he huomasivat pitävänsä ihastuksestaan, ovat vastaukset todella suloisia – ja samaistuttavia vielä aikuisiälläkin. ”Kun puhun hänelle, minua alkaa hermostuttaa”, toinen tyttö paljastaa. ”Olen onnellinen, kun hän on lähellä”, silmälasipäinen poika tunnustaa. Lapset kertovat videolla myös, mitä ovat tehneet ihastustensa eteen. Yksi poika oli ostanut nukkeja, yksi tyttö aikoi tehdä omalle ihastukselleen muistikirjan, mutta kiharatukkainen poika oli vienyt homman vielä pidemmälle. ”Ystäväni Greg toimisi wingmanina ja selvittäisi, mistä ihastukseni pitää”, hän sanoo. ”Otin kaikki asiat, mistä hän pitää ja yhdistin ne paperilla ja kirjoitin hänelle kirjan”, poika lisää.Katso jutun yltä suloinen video lasten mietteistä ihastuksiensa suhteen.
Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen