Video: Kuonollekaan lentäminen ei hidasta menoa – suloinen koira hullaantui agilitykisassa
Koira pursusi energiaa agilityradalla ja juosta viiletti pitkin rataa välillä oman mielensä mukaan.
Pienet jackrussellinterrierit ovat aktiivisia koiria ja 5-vuotias Olly on tästä hyvä esimerkki. Olly osallistui maaliskuun toisen viikonlopun aikana järjestetyn Crufts-koiranäyttelyn agilitykisaan ja pursusi energiaa sekä intoa radalla niin, että sen agilitykierroksesta julkaistusta videosta on tullut nettihitti. Omistajansa Karen Parkerin kanssa Olly oli oman sarjansa viimeinen kilpailija ja järjesti varsinaisen viihdepläjäyksen. Innokkaan jackrussellinterrierin kilpailukierros sai lentävän lähdön, kun Olly lensi kuonolleen yhdellä esteellä, mutta se ei sen menoa hidastanut. ”Olly on totaalisen kahjo, sillä on hirveän hauskaa, rakastaa elämää ja liikuntaa”, agilitykisan selostaja tokaisee huvittuneena Ollyn juostessa rataa läpi. Internetissä Ollyn videoon ihastuttu ja YouTubessa julkaistua videota on katsottu tätä kirjoittaessa yli kolme miljoonaa kertaa. ”Tämä on ollut mahtavaa. En voi uskoa reaktiota, jonka YouTube-video on aiheuttanut, se on ollut mahtavaa. Ollylla on ollut niin hauskaa”, Parker kertoi Cruftsin julkaisemalla toisella videolla, joka päästää katsojat tutustumaan Ollyyn hieman paremmin. Olly hylättiin kuuden viikon ikäisenä ja sairaita, loukkaantuneita ja kodittomia eläimiä auttava Blue Cross -järjestö otti sen hoidettavaksi. Järjestön kautta Olly päätyi nykyiselle omistajalleen 10-11 viikon ikäisenä. ”Minulla on ollut se siitä asti ja Olly on nyt 5-vuotias. Se on niin hauska”, Parker kuvailee koiraansa. Voit katsoa valloittavan Ollyn viraalin agilityvideon artikkelin yltä ja tutustua koiraan lisää katsomalla Cruftsin YouTube-kanavalta löytyvä video.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?