Video: Keisaripingviini kävi sanomassa ”Hei” luontodokumentin tekijöille – ”Rwahrahrahraaaha”
Pingviini lähestyi luontodokumenttisarjan tekijöitä.
Luontodokumenttien tekijät pääsevät todistamaan uskomattomia ja unohtumattomia hetkiä työnsä ohessa. Yksi sellainen tapahtui Etelämantereella, kun keisaripingviini kävi tervehtimässä BBC:n uuden Dynasties-luontodokumenttisarjan tekijöitä. BBC Earthin Facebook-sivulla julkaistiin sarjan toisen jakson mainostamiseksi lyhyt video, jolla pingviini liukuu työryhmän jäsenten luo, nousee seisomaan ja katselee heitä. Videolla punaisiin talvivaatteisiin pukeutunut mies naurahtaa ja sanoo pingiviinille ”Hei” ja yllättävää kyllä, saa vastauksen. ”Rwahrahrahraaaha”, pingiivini sanoo videon teksityksen mukaan ja sen perään on kirjoitettu sulkeisiin sana hello, eli hei. ”Tuntui kuin olisin halunnut halata sitä, mutta tietysti tiedän, että se on sääntöjen vastaista”, punaisiin pukeutunut mies toteaa pingviinin jatkettua matkaansa ja pingviini huikkaa vielä ”Rwaaaaaaaahh” perään. Dynasties-sarjassa seurataan viiden maailman kuuluisimman, mutta uhatun lajin, simpanssien, keisaripingviinien, leijonien, hyeenoiden sekä tiikereiden, elämää. Sarjan kertojaäänenä on sir David Attenborough. ”Jokainen sankarillisessa taistossa kilpailijoitaan ja luonnonvoimia vastaan, nämä eläinperheet taistelevat oman selvitymisensä sekä dynastiansa tulevaisuuen puolesta”, BBC Earthin sivuilla kerrotaan sarjasta. Voit katsoa alta BBC Earthin jakaman videon pingviinin ja tekijäryhmän kohtaamisesta ja jos julkaisu ei näy, löydät sen täältä.Dynasties: When a penguin comes to say helloIt’s not every day you get a penguin checking you out – even in Antarctica! #Dynasties Julkaissut BBC Earth Keskiviikko 14. marraskuu 2018
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia