Video: Eläintarhassa nautitaan vuoden ensimmäisestä lumisesta päivästä
Muun muassa jääkarhu, aasiannorsu ja saukot nauttivat lumesta.
Oregonin eläintarhassa eläimet ovat päässeet nauttimaan talvimyrskyn jälkeen vuoden ensimmäisestä lumisesta päivästä. Eläintarhan YouTube-kanavalla on jaettu suloinen video, jolla Nora-jääkarhu, Samudra-aasiannorsu, pari saukkoa sekä kirjohylkeitä nauttivat lumesta. Etenkin Nora pyörii iloisena lumen seassa, kuten myös yksi hylkeistä, joka rupeaa pyöriskelemään hangessa saatuaan ensin hieman kalaa eläintenhoitajalta. Samudra taas tuntuu ensin hieman ihmettelevän valkoista maata ennen kuin alkaa juoksennella lumessa. Eläintarhan jakamalla videolla nähtävästä Norasta on julkaistu Nainen.comin sivuilla aiemminkin videoita. Yhdellä videolla Nora on vielä piskuinen pentu ja nukkuessaan näkee unia, toisella seurataan sen kasvua ja kolmannessa se alle vuoden ikäisenä nauttii jääpalakylvystä lasten uima-altaassa. Julkaisimme vasta myös toisen lumeen liittyvän eläinvideon, kun pieni sarvikuonon poikanen pääsi eläintarhassa ensimmäisen kerran tekemisiin lumen kanssa. Voit katsoa videon siitä täällä. Eläimistä kiinnostuneiden kannattaa myös vilkaista Oregonin eläintarhan YouTube-kanavaa, sillä siellä on muitakin suloisia videoita.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää