Vältä epämukavat seuraukset ja muista puhdistaa napasi – näin teet sen oikein
Napa voi kerätä paljon likaa, ja jos sitä ei puhdista kunnolla, voi se johtaa ällöttäviin seuraamuksiin.
Napa pitäisi puhdistaa siinä missä kaikki muutkin osat kehoa. Muuten navan alueelle voi kehittyä pahoja hajuja ja tulehduksia, muistuttaa Women’s Health. ”Terveyspalvelujen tarjoajat ovat poistaneet navoista ’kasvustoa’, joka on osoittautunutkin bakteerien, lian, hien, saippuan, voiteiden ja nukan sekoitukseksi. Voi nolottaa mennä lääkäriin ihosyöpäepäilyjen takia ja lopputulos onkin vain vuosien liat navassa”, ihotautilääkäri Alexandria V. Booth sanoi. Vaikka napa olisi sisäänpäin kääntynyt eikä olisi alkanut lian ynnä muun takia muuttua ulospäin kääntyneeksi, on silti hyvin mahdollista, että napasi on likaisempi kuin tiedät. Pohjois-Carolinan osavaltionyliopiston tutkimuksen mukaan navan alueella kuhisee 67 erilaista bakteeria. Tästä syystä onkin tärkeää puhdistaa napa oikein. Boothin mukaan pelkkä suihkussa käyminen poistaa osan bakteereista, nukasta ynnä muusta, mutta jos napasi on sisäänpäin kääntynyt, kannattaa se puhdistaa kerran viikossa vanupuikolla, jossa on vettä ja saippuaa – ulospäin kääntyneen navan voi puhdistaa saippuaisella pesulapulla. Jos napasi kunto on kuitenkin lähtenyt jo pois hallinnasta – eli et pääse hajusta tai tulehduksesta eroon puhdistamalla sitä itse – on silloin parempi käydä lääkärin pakeilla, jotta hän voi hoitaa napasi kuntoon kunnon välineillä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää