Työskenteletkö kotoa käsin? – Paranna tuottavuuttasi näillä vinkeillä

Aika moni joutui viime keväänä siirtymään toimistolta kotiin tekemään töitä, jos sellainen oli mahdollista. Toiset taas tekevät töitä kotoa käsin aina tai edelleen.
Kotona voi olla välillä vaikeaa tehdä töitä yhtä hyvin kuin toimistolla. Joidenkin mielestä asia voi toki olla toisinkin päin. Mutta aina voi parantaa tuottavuutta, joten kannatta lukea läpi nämä Healthista -sivustolta löytyvät vinkit, joilla parantaa työntekoa.
1. Pidä kiinni päivittäisistä rutiineista
Päivittäisisissä rutiineissa on helppo mennä sekaisin, jos tekee kotona töitä. Niistä kuitenkin kannattaa yrittää pitää kiinni. Siihen auttavat esimerkiksi nämä:
– Herää aamulla aina samaan aikaa
– Pukeutuu, vaikka sille ei kotitoimistolla ole välttämättä tarvetta
– Syö säännöllisinä aikoina
– Pyrkii välillä käymään ulkona työpäivän aikana
2. Älä käytä liikaa kofeiinia
Kofeiini pitää virkeänä, mutta jos sitä saa liikaa, se voi myös valvottaa iltaisin. Kannattaa huomioida, että myös suklaa, monet hiilihapotetut juomat sekä energiajuomat sisältävät kofeiinia. Kofeiini voi häiritä energiatasoja ja sekoittaa sen myötä vuorokausirytmiä.
3. Hyödynnä vuorokausirytmiäsi
Vuorokausi rytmi vaikuttaa energiatasoon, mielialaan ja hyvinvointiin. Siksi kannattaa hyödyntää sitä oikeilla tavoilla. Aamuisin pitää virkistyä, johon auttaa suora valo. Se aiheuttaa kortisolin vapautumisen, joka antaa energiaa, jota tarvitaan varsinkin aamuisin. Myös raitis ilma piristää, jota voi tarvita myös iltapäivällä.
4. Tee tavoite, jossa syöt tasapainoisia aterioita, erityisesti aamupalana
Kun syö tasapainoisia aterioita, jotka sisältävät proteiinia, hiilihydraatteja, laadukkaita rasvoja ja paljon hedelmiä ja vihanneksia, vapautuu energia hitaasti ja tasaisesti koko päivän ajan. Se auttaa parantamaan mielialaa ja pitämään energisenä ja tuottavana, josta on hyötyä myös työnteossa.
5. Syö lisäravinteita, jotta et kärsi niiden puutteista
Jos olet huomannut, että et ole ollut tarpeeksi energinen ja mielikin on ollut maassa, kannattaa sulkea pois ainakin se syy, että et ole saanut ruuasta kaikkea mitä tarvitset. Silloin voisi olla hyvä syy syödä lisäravinteita. Esimerkiksi D-vitamiinin puute voi johtaa matalaan energiatasoon. D-vitamiini myös parantaa muistia ja samalla työkykyä. Jos sitä ei saa esimerkiksi tarpeeksi auringonvalosta, voisi olla aihetta ottaa sitä lisäravinteena. Magnesium taas virkistää ja vähentää stressiä. Sinkki edistää kognitiivista toimintaa, parantaa immuunijärjestelmän toimintaa sekä hiilihydraattien aineenvaihduntaa, joka auttaa muuttamaan ruuan energiaksi.
Lähde: Healthista
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!