Tympäiseekö? Kävele pirteämmin! – Kävelytavalla voi muuttaa mielialaa

Tutkimuksen mukaan mielialaa voi parantaa kävelemällä energisemmin.
Hyvällä tuulella oleminen voi näkyä tavassasi kävellä; askel voi olla pirteä, hypähtelevä. Tämä toimii myös päinvastoin, sillä tutkimuksen mukaan kävelemällä tarkoituksella energisemmin ja pirteästi voit saada mielialaasi paremmaksi.
Tutkijat näyttivät tutkimukseen osallistujille aluksi listan negatiivisista ja positiivisista sanoista, kuten pelokas ja ahdistunut tai aurinkoinen ja nätti. Tämän jälkeen osallistujien piti kävellä juoksumatolla samalla katsoen mittaria, joka liikkui vasemmalle tai oikealle.
Scientific Americanin mukaan osallistujat eivät kuitenkaan tienneet, että jos heidän asentonsa viesti alakuloisuudesta (esimerkiksi hartiat lysyssä), mittari liikkui vasemalle ja jos kävely oli pirteämpää (esimerkiksi kävelijä heilutti käsiään), mittari liikkui oikealle.
Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joista toista pyydettiin kävelemään niin, että mittari liikkui oikealle ja toista puolta niin, että mittari liikkui vasemmalle. Kumpikin ryhmä oppi nopeasti, minkälaiset muutokset saivat mittarin liikkumaan haluttuun suuntaan.
Tämän kaiken jälkeen osallistujien piti kirjoittaa mahdollisimman monta sanaa listalta, jonka olivat ennen juoksumatolle menoa nähneet. Scientific Americanin mukaan alakuloisesti kävelleet muistivat enemmän negatiivisia sanoja, kun taas he, joita pyydettiin kävelemään pirteämmin muistivat paremmin positiivisia sanoja.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että masentuneet ja alakuloiset muistavat paremmin negatiivisia sanoja ja onnellisemmat muistavat mielialaa vastaavia sanoja. Tutkimus väittääkin, että tapa kävellä vaikuttaa mielialaan ja mielialaa voi muuttaa muuttamalla kävelytapaa.
Lähde: Scientific American
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä