Tutkimus: Selfiesi eivät ole niin viehättäviä kuin ajattelet
Moni mieltää näyttävänsä paremmalta selfiessä kuin toisen ottamassa kuvassa, mutta ulkopuoliset ajattelevat toisin.
Selfie-kuvia säännöllisesti ottavilla on Toronton yliopiston tutkimuksen mukaan taipumus yliarvioida omaa viehättävyyttään kuvissaan. He myös ajattelevat näyttävänsä selfiessä paremmalta kuin toisen henkilön ottamassa valokuvassa. Social Psychological and Personality Science -journalissa julkaistua tutkimusta varten 198 korkeakouluopiskelijaa ottivat selfiet itsestään sekä olivat toisen henkilön kuvattavana. Heistä sata kertoi ottavansa selfieitä säännöllisesti. Jokainen osallistuja arvioi kuvansa sen mukaan, kuinka viehättävältä ja pidettävältä kuva voisi vaikuttaa sosiaalisessa mediassa. Tämän jälkeen 178 henkilöä arvioi samat valokuvat viehättävyyden ja pidettävyyden mukaan sekä kertoi, kuinka narsistiselta kuvassa ollut henkilö vaikutti. ELLE-lehden mukaan kaikki kuvattavana olleet ajattelivat selfie-kuviensa viehättävyydestä ja pidettävyydestä positiivisemmin kuin niitä arvioineet henkilöt. Tämän lisäksi säännöllisesti selfietä ottavilla oli taipumus mieltää itsensä paremman näköiseksi selfiessään kuin toisen henkilön ottamassa valokuvassa. ”Selfieitä ottaneet yleisesti yliarvioivat selfiensä positiiviset ominaisuudet. Me selvitimme, että selfie-kuvia ottavat uskoivat selfieidensä näyttävän viehättävämmältä ja pidettävämmältä kuin toisten henkilöiden heistä ottamat kuvat”, tutkijat kertoivat ELLEn mukaan. Todellisuudessa ulkopuoliset arvioijat mielsivät kuitenkin henkilöiden näyttävän selfiessään vähemmän viehättävältä ja vähemmän pidettävältä kuin toisten henkilöiden ottamissa kuvissa (sekä narsistisemmilta)”, tutkijat sanoivat tuloksistaan. Lähde: ELLELUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää