Tutkimus paljasti: Viinien alkoholipitoisuus voi olla luultua suurempi

Jos pari lasillista viiniä vaikutti sinuun odotettua voimakkaammin, voi tässä olla selitys sille.
Alkoholijuomien kyljessä kerrotaan niiden alkoholipitoisuus, mutta viinien kohdalla ne eivät aina pidä paikkansa. Tutkimuksen mukaan viininvalmistajat saattavat väittää alkoholipitoisuutta todellisuutta alhaisemmaksi.
Kalifornian yliopiston tutkijat testasivat yli 127 000 viiniä, joita oli valmistettu ympäri maailman. Cosmopolitanin mukaan tutkijat vertasivat pulloihin merkittyä alkoholipitoisuutta viinien todelliseen alkoholipitoisuuteen.
Journal of Wine Economics -lehdessä julkaistu tutkimus paljasti, että keskiverto alkoholipitoisuus tutkituissa viineissä oli 13,56 prosenttia, mutta pulloihin merkitty alkoholipitoisuus oli keskimäärin 13,15 prosenttia.
Ero ei ehkä vaikuta suurelta, mutta tutkijoiden mukaan se voi olla vaarallista.
”Jopa tällaiset virheet voivat johtaa siihen, että kuluttajat aliarvioivat nauttimansa alkoholin määrän tavoilla, jolla voi olla jotain vaikutusta heidän terveyteensä ja ajoturvallisuuteen”, tutkijat totesivat.
Valmistajat saattavat valehdella pitoisuuksista
Tutkimuksen mukaan chileläisissä ja espanjalaisissa punaviineissä oli suurin eroavaisuus todellisen alkoholipitoisuuden ja pulloon merkityn alkoholipitoisuuden välillä.
Kyse voi olla vain virheestä, mutta Cosmopolitanin mukaan viininvalmistajat saattavat jopa valehdella pitoisuuksista. Syy vääriin lukemiin voi olla se, että kuluttajat haluavat tietyn alkoholipitoisuuden omaavaa viiniä.
Tutkimuksen yhteydessä selvisi myös, että ”vanhan maailman”, eli eurooppalaisissa viineissä alkoholipitoisuudet ovat korkeammat kuin ”uuden maailman”, eli muualla maailmassa tuotetuissa viineissä. Viileämpien ilmastojen, kuten Kanadan ja Uuden-Seelannin viineissä pitoisuudet olivat alhaisemmat kuin kuumempien, kuten Yhdysvaltojen ja Australian viineissä.
Tutkimuksen mukaan punaviinit ovat alkoholipitoisuudeltaan valkoviinejä vahvempia. Viinit ovat ylipäänsä myös tulleet alkoholipitoisemmiksi vuosien saatossa.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Cosmopolitan
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen