Tutkimus: Naiset todella mieltävät lemmikkinsä lapsikseen
Kuva: Fotolia
Tutkimuksen mukaan aivoissa aktivoituvat samat alueet, kun nainen näkee lapsensa ja lemmikkinsä. Tutkimuksen tapauksessa lemmikkinä oli koira.
Tutkimuksen mukaan naiset todella ajattelevat lemmikkejään lapsinaan, mutta vain karvaisempina sellaisina, kertoo Your Tango. Tutkijat perehtyivät naisten, joilla on ainakin yksi 2-10-vuotias lapsi sekä vähintään yksi koira, aivojen toimintaan. Your Tangon mukaan osallistujille tehtiin kyselyitä sekä näytettiin kuvia heidän lapsistaan ja koiristaan ja tulokset olivat selvät: kun on kyse lapsista ja koirista, naiset eivät näe siinä mitään eroa. Sen lisäksi osan kohdalla aivot reagoivat vahvemmin kuviin lemmikistään kuin jälkikasvustaan. ”Lemmikeillä on erityinen paikka monen ihmisen sydämessä ja elämässä ja on olemassa vakuuttavia todisteita sekä kliinisistä että laboratoriossa tehdyistä tutkimuksista, joiden mukaan lemmikkien kanssa vuorovaikutuksessa oleminen voi olla hyödyksi ihmisten fyysiselle, sosiaaliselle ja emotionaaliselle hyvinvoinnille”, tutkimuksen johtaja Lori Palley Massachusettsin sairaalasta selitti. Your Tangon mukaan naisten kiintymys lemmikkejään kohtaan oli selvästi havaittavissa funktionaalisen magneettikuvauksen avulla, mikä näytti aivojen toiminnan kasvaneen niissä osissa, jotka liittyvät muun muassa tunteisiin, palkitsemiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun nainen näki kuvia lemmikeistään ja sama tapahtui naisten nähdessä kuvia lapsestaan. Seuraavan kerran, kun kuulet jonkun naisen puhuttelevan itseään lemmikkinsä äitinä, älä pyörittele silmiäsi. Karvainen kaveri on naisen lapsi niin hänen sydämessään kuin aivoissaan. Lähde: Your TangoLUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi