Tutkimus: Naiset suosivat "koeajettuja" miehiä
Kokemus on valttia, jos mies haluaa napata naisen itselleen.
Human Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan naiset määrittelevät 1-2 kertaa parisuhteessa olleen miehen haluttavammaksi kumppaniksi kuin miehen, jolla ei ole kokemusta parisuhteesta laisinkaan. Tutkijoiden mukaan aiemmin romanttisissa suhteissa olleilla miehillä vaikuttaisi olevan merkittävä etu haluttavuuden suhteen, kertoo Australian ABC News. Jos mies taas on liian kokenut, sitä ei katsota hyvällä. Tutkimuksesta selvisi, että jos miehellä on ollut neljän vuoden aikana viisi kumppania, he eivät olleet enää niin haluttavia kuin miehet, joilla kumppaneita oli ollut vähemmän. ”Naiset eivät ole niin pinnallisia kuin miehet, vaan he etsivät enemmän ominaisuuksia, kuten kykyä vanhemmuuteen, onko hän hyvä kumppani ja sitoutuuko hän minuun ja näitä asioita ei voi arvioida visuaalisesti”, päätutkija Ryan Anderson kommentoi. Sen sijaan naiset etsivät miehiä, joita on ”koeajettu”, mikä osoittaa, että heistä löytyy naisten etsimiä ominaisuuksia. Teoriaa testattiin 123 yliopisto-opiskelijan avulla. Opiskelijat arvioivat miesten haluttavuutta valokuvien avulla, mihin oli merkitty myös miesten parisuhteiden määrä edellisten neljän vuoden ajalta. ”Tästä selvisi, että yksi tai kaksi oli todella haluttava, mutta jos miehellä oli suhteita viisi, hän ei enää ollutkaan niin haluttava”, Anderson sanoi tuloksista. ”Ehkä se on osoitus siitä, että mies on irrallisia suhteita harrastava tai kykenemätön tai haluton sitoutumaan – tai oli syy mikä tahansa, hän ei pysty pitkään suhteeseen ja se oli iso miinus”, hän jatkoi. Lähde: ABC NewsLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista