Tutkimus: Joululahjoista stressaaminen on turhaa – lue miksi
Joululahjojen hankkiminen voi aiheuttaa monille stressiä, mutta tutkimuksen valossa stressaaminen on turhaa.
Sage Journals -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan ihmiset ovat yhtä tyytyväisiä ajatuksella valittuihin, saajalle tarkoin suunniteltuihin lahjoihin kuin he ovat helppoihin lahjoihin, jotka on haettu kaupasta viime hetkellä. Pure Wow’n mukaan tutkijat saivat selville, että ongelma ”täydellisen” lahjan löytämisessä on siinä, että antajalla on taipumus keskittyä lahjan antamisen hetkeen verrattuna siihen, miten lahjaa käytetään ajan myötä. Vaikka onkin mahtavaa nähdä ilahtuneet kasvot, kun saaja löytää paketistaan sinun tekemän huivin, olisi saaja pidemmän päälle ihan yhtä iloinen hatusta, jonka löysit alennusmyynnistä kaupasta. Sen sijaan, että miettisit hetkeä, jolloin paketin sisältö paljastuu, kannattaa Pure Wow’n mukaan koettaa etsiä lahjoja, joille läheisilläsi on käyttöä – villasukat eivät ehkä ole seksikkäin lahja, mutta niistä on paljon iloa talvipakkasten aikaan. Pure Wow’n mukaan ratkaisevaa onkin se, että ihmiset vain rakastavat lahjojen saamista. Siksi ei kannata stressata ja tehdä itseään hulluksi koettamalla löytää jokaiselle tarkoin mietitty ja suunniteltu lahja, koska he kyllä rakastavat sinua ja lahjaasi kaikesta huolimatta. Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä. Lähde: Pure WowLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit ovat todella myötähäpeää aiheuttavia
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- 20-vuotias vs. 30-vuotias – näin ajattelu ja elämä muuttuvat
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Kestävän avioliiton salaisuus: tehkää nämä 7 asiaa joka vuosi
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yksi asia voi lisätä uskottomuuden todennäköisyyttä – tätä kannattaa seurata
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen