Tutkimus: Ero epätodennäköisempää, jos pienten lasten äiti tienaa isää paremmin
Pienten lasten äideillä kannattaa olla kumppaniaan parempi palkka.
Sociology-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan pariskunnat, joilla on pieniä lapsia ja missä nainen tienaa miestä enemmän, pysyvät todennäköisemmin pidempään yhdessä. Tutkimusta varten brittitutkijat seurasivat 3 944 lapsia omaavaa brittiparia, joista osa oli avioliitossa ja osa avoliitossa. Tiedemiehet ottivat huomioon, kumpi suhteessa oli perheen elättäjä ja miten se vaikutti muutoksiin parisuhteessa lasten kasvaessa kahdeksan kuukauden ikäisistä 7-vuotiaaksi. Kaiken kaikkiaan perheen elättäjällä ei ollut väliä, ja eroriskissä ei ollut suuria eroavaisuuksia huolimatta siitä, toiko leivän pöytään vaimo vai mies. Tutkimuksesta kävi kuitenkin ilmi, että lasten ollessa 4-7-vuotiaita, avioliitossa olleet parit erosivat 80 prosenttia epätodennäköisemmin, jos vaimon palkka oli suurempi kuin miehellä. Tilastot olivat samat myös avoliitossa olevien kohdalla. Tutkimusta tehneet tutkijat ovat kertoneet, että lisätutkimuksia täytyy tehdä, jotta voidaan kunnolla ymmärtää, kuinka pariskunnan väliset palkkaerot vaikuttavat suhteeseen. Tutkijat huomauttivat, että tulokset auttavat kumoamaan myytin siitä, että naisten korkeampi palkka lisäisi avioeroriskiä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi