Tutkimus: Banaanit vaarassa loppua

Tehokkaasti banaaneja tuhoava sienitauti uhkaa suositun syötävän kohtaloa.
Banaani on yksi maailman suosituimpia, ellei suosituin hedelmä. Nyt sen kohtalo on kuitenkin vaarassa, sillä sienitaudin johdosta banaanit saattavat loppua.
Alankomaissa tehdyn tutkimuksen mukaan Panaman taudiksi kutsuttu sienitauti ja tarkemmin sen Tropical Race 4 (TR4) -muoto uhkaa tuhota Cavendish-banaanilajikkeen.
Etelä-Aasiassa, Afrikassa, Lähi-Idässä ja Australiassa viljelijöiden riesana ollut sienitauti on siirtymässä myös Etelä-Amerikkaan, mikä aiheuttaa uhkan banaanien tulevaisuudelle; maailman Cavendish-banaaneista 82 prosenttia kasvatetaan Etelä-Amerikassa.
Panaman tauti on Science Alertin mukaan todella tehokas tartuttamaan satoa ja kun niin käy, on vaikutus tuhoisa. Sekä veden että maan kautta leviävä tauti voi piillä maassa jopa 30 vuotta.
Sienitauti saa kasvin kuihtumaan nopeasti ja muuttaa ne veden puutteen takia keltaruskeaksi. Lopulta kasvi kuolee veden puutteeseen.
Panaman tauti ei ole ensimmäistä kertaa tuhoamassa banaaneja, sillä 1960-luvulla sienitauti sai sukupuuton partaalle silloisen suosikkibanaanin, Gros Michelin. Vain osasissa Thaimaata pienet plantaasit saivat pidettyä kyseisen lajikkeen olemassa.
Gros Michelin tuhouduttua Cavendish-lajike tuli sen korvaajaksi ja lajike on erittäin altis TR4:lle.
”Tiedämme TR4:n olevan peräisin Indonesiasta ja se on sieltä levinnyt todennäköisesti ensin Taiwaniin ja sitten Kiinaan ja muualle Kaakkois-Aasiaan”, yksi tutkijoista, Gert Kema kommentoi.
Banaanit eivät kuole sukupuuttooon yhdessä yössä, mutta jos tilanne ei nopeasti muutu, suuret määrät banaaneja tuhoutuvat lopulta.
”TR4 ottaa aikansa levitä, mutta kun se saa jalansijaa, ei banaanien vähentymiseltä voi välttyä”, Gwynn Guilford kirjoittaa Quartzin sivuilla.
”Esimerkiksi Taiwanin banaanien vienti on noin kaksi prosenttia siitä, mitä se oli 1960-luvun lopulla, kun TR4 ensimmäisen kerran havaittiin sieelä”, hän jatkaa.
Pelastuskeinot eivät ole helpot, mutta tutkijat suosittelevat rajuja muutoksia strategiaan. Science Alertin mukaan tärkeintä, mitä kansainvälinen yhteisö voi tehdä, on eliminoida tartunnan saaneet viljekykasvit, mitä varten tarvitaan uusi testi, jolla Pananan tauti voidaan todeta nopeasti plantaaseilla.
Tämän lisäksi täytyy alkaa harkita uuden lajikkeen kehittämistä korvaamaan Cavendish.
”Uusien banaanilajikkeiden kehittäminen vaatii kuitenkin suuria sijoituksia tutkimuksiin ja kehitykseen sekä banaanien tunnustamista globaalina peruselintarvikkeena ja rahakasvina, joka tuo elannon miljoonille pienviljelijöille”, tutkijat ovat kertoneet.
Voit lukea lisää PLOS Pathogens -journalissa julkaistusta tutkimuksesta täältä.
Lähde: Science Alert
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen