Tutkimus: Avioseksi vähenee, mutta tilanne paranee myöhemmin pitkissä avioliitoissa
Kuva: Fotolia
Yli 50 vuotta naimisissa olleilla kipinä makuuhuoneen puolella syttyy roihuun uudelleen.
Ei ole mikään salaisuus, että avioparien seksielämä alkaa vahvana sekä aktiivisena ja laskee ajan myötä. Kolmen yliopiston tutkijoiden mukaan yli 50 vuotta naimisissa olevilla pareilla tilanteessa tapahtuu parannusta. ”Ikääntyessä ihmisillä on taipumusta tulla enemmän tasapainoon, mikä voi auttaa vähentämään aviokonflikteja ja helpottaa säännöllistä seksielämää korkeaan ikään”, tutkimusta tehnyt Samuel Stroope Louisiana Staten yliopistosa kommentoi NY Daily Newsille. Tutkijaryhmä analysoi 1 656 naimisissa olevan 57-85-vuotiaan aikuisen avioliittoja ja seksuaalista tilannetta. Vaikka tulokset seksielämän parantumisesta ovat mukava yllätys, tutkijoiden mukaan yli 50 vuotta kestävien suhteiden määrä oli vähäinen. ”Lisäksi tutkimus käytti tilannekuvaa ajasta — ja siksi se ei voi todistaa, että avioliiton pituus ja tila aiheuttivat seksuaalista toimintaa säännöllisesti”, Stroope kertoi. NY Daily Newsin mukaan tulokset ovat kuitenkin mahdollisesti tärkeitä ikääntyvälle väestölle, jota nopeasti kasvaa kehittyneissä maissa ympäri maailman. Stroope selitti seksielämän parantumisen ilmiön aiheutuvan luottamuksesta, mikä rakentuu ajan myötä ja kasvaneesta luottamuksesta, mikä kehittyy kummankin osapuolen osalta heidän tiedostaessa, että avioliitto ei todennäköisesti tule päättymään eroon. NY Daily Newsin mukaan he, jotka pysyivät naimisissa ensimmäisen puolisonsa kanssa, harrastivat enemmän seksiä kuin he, jotka menivät uusiin naimisiin. Tutkijat kuitenkin sanoivat, ettei avioliiton järjestys vaikuta nautintoon ja tyydytykseen. Archives of Sexual Behavior -julkaisussa ilmestynyt tutkimus rakentaa myös todisteita sitä stereotypiaa vastaan, minkä mukaan iäkkäät eivät harrasta seksiä kovin usein. Lähde: NY Daily NewsLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Pesukone ei ole aina paras vaihtoehto farkuille – tämä oudolta kuulostava tapa on harkinnan arvoinen
- Ajatteletko eri tavalla kuin muut? Nämä harrastukset ovat siihen usein yhteydessä
- Muutamat asiat paljastavat heti kaikille, että elämäsi on todellisuudessa täyttä kaaosta
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana
- Kaksi hyvin yksinkertaista asiaa, joita fiksutkin ihmiset lykkäävät aivan liian pitkään
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Entä jos oletkin itse se narsisti? 8 merkkiä, jotka kannattaa kohdata rehellisesti
- Eron jälkeen voi tuntua kuin elämältä olisi viety pohja – nämä 12 asiaa helpottavat tuskaa merkittävästi
- Näistä merkeistä huomaat, että miehesi on onneton omassa kodissaan
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan