Tutkimus: Aika ei ehkä parannakaan särkynyttä sydäntä
Kuva: Fotolia
Aika parantaa haavat, mutta samaa se ei välttämättä teekään särkyneelle sydämelle.
Pieni tutkimus väittää, ettei aika ehkä parannakaan särkynyttä sydäntä – ainakaan heidän kohdalla, ketkä kärsivät niin sanotusta särkyneen sydämen syndroomasta, kertoo Huffington Post. Kyseinen syndrooma on vakava, mahdollisesti jopa henkeä uhkaava, mutta kardiologit ovat pitäneet sitä yleensä väliaikaisena ja yleensä sen parantuvan suhteellisen nopeasti. Tutkimus väittää kuitenkin, että suuren emotionaalisen stressitekijän ”rikkomat” sydämet eivät välttämättä parane täysin ajan myötä. Aberdeenin yliopiston tutkijat värväsivät 26 potilasta, joille oli annettu selvä diagnoosi särkyneen sydämen syndroomasta, sekä kontrolliryhmän, jossa oli 11 tervettä potilasta. Neljän kuukauden jälkeen heidän sydänten toimintaa testattiin pitkälle kehitetyin kuvantamisvälinein. ”Yleinen testi sydämen toiminnalle on sydämen ultraäänitutkimus, ja kun sen tekee, se näyttää sydämen olevan palautunut normaaliksi. Kuitenkin kun potilaiden kanssa puhuu, he kertovat, että eivät tunne oloaan omaksi itsekseen, eivät voi osallistua rasittaviin toimintoihin ja monet eivät ole voineet palata töihin”, tutkimuksessa mukana ollut tohtori Dana Dawson selitti. Huffington Postin mukaan pitkälle kehittyneiden välineiden avulla Dawsonin tutkimuksessa selvisi, että neljän kuukauden jälkeen ne sydämen osat, joihin stressaava tapahtuma oli vaikuttanut eniten, olivat edelleen turvoksissa. Vaikka potilaiden sydämet olivat hieman toipuneet, ne eivät olleet palautuneet normaaleiksi. ”Yleinen uskomus oli, että tämä tila parantaa itsensä nopeasti, mutta näin ei kuitenkaan selvästi ollut, kun tutkimme asiaa yksityiskohtaisemmin”, Dawson sanoi. Dawson uskoo löydösten edellyttävän lisää tutkimuksia siitä, miten särkyneen sydämen syndrooma etenee ja miten sitä on parasta hoitaa. Huffington Postin haastatteleman tohtori Amir Darkin, joka ei ollut mukana tutkimuksen teossa, mukaan on paljon asioita, mitä kardiologit eivät ymmärrä särkyneen sydämen syndroomasta. ”Emme tiedä, miksi se on yleisempää naisilla. Emme tiedä, miksi se vaikuttaa tiettyihin osiin sydämessä. Tiedämme sen, että sen yleensä laukaisee jokin emotionaalisesti traumaattinen asia – jonkinlainen musertava ärsyke, mikä johtaa tähän – mutta emme tiedä, mikä tarkalleen sen aiheuttaa”, Darki sanoi. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää