Tutkimukset: Viinin juominen ennen nukkumaanmenoa voi auttaa laihduttamisessa
Lasillinen viiniä ilta-aikaan voi auttaa kilojen karistamisessa.
Jos aikeissasi on laihduttaa, voi viini olla ystäväsi. Kahden tutkimuksen mukaan viinin juominen illalla ennen nukkumaanmenoa voi auttaa karistamaan kiloja. Marie Claire kertoo Washingtonin osavaltionyliopiston julkaiseman tutkimuksen osoittaneen, että viini ja laihduttaminen kulkevat käsi kädessä, mistä kiitos kuuluu resveratrolille. Tämän punaviinistä löytyvän fenoliyhdisteen osoitettiin auttavan muuttamaan ”valkoista rasvaa” ”ruskeaksi rasvaksi” – jälkimmäistä on Marie Clairen mukaan helpompi polttaa pois. Toinen, erillinen ja ihmisten sijaan mehiläisillä tehty tutkimus taas selvitti hyvän ajankohdan viinin juomiselle. Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan myöhään illalla juotu lasillinen viiniä hillitsi napostelua, mikä vuorostaan auttoi laihduttamisessa. Ennen kuin hankit yöpöydällesi pullon punaviiniä odottamaan, kannattaa muistaa, kuinka lääkärit eivät yleensä suosittele ihmisiä aloittamaan viinin juomista, koska liiallinen alkoholin nauttiminen voi olla haitallista kropalle. Marie Clairen mukaan on myös syytä huomata, että resveratrolin edut voi saada myös tehokkaammalla – ja mahdollisesti terveellisemmällä – tavalla. ”Monet hyödylliset polyfenolit ovat liukenemattomia ja ne filtteröityvät pois viinin tuotantoprosessin aikana”, Washingtonin osavaltionyliopiston professori Min Du sanoi. Du suositteleekin napostelemaan mustikoita, rypäleitä ja mansikoita, jotka ovat kaikki luonnollisia lähteitä resveratrolille. Lähde: Marie ClaireLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa