Tutkijat: Rakkaus ensisilmäyksellä on totta
Mielipide toisen ihmisen pidettävyydestä muodostuu hetkessä.
Kadulla kulkiessasi kiinnität huomiosi toiseen ihmiseen ja välittömästi päätät, onko hän silmiäsi miellyttävä ulkonäöllisesti vai ei. Tätä tapahtuu useita kertoja päivän aikana, mutta siinä lyhyessä hetkessä todella muodostat mielipiteesi toisesta ihmisestä. Cosmopolitan kertoo Freiburgin yliopiston tutkimuksen selvittäneen, että ensimmäisen näkemisen jälkeen ei tarvita kuin millisekunteja siihen, että aivot määrittelevät onko juuri tavattu ihminen pidettävä vai ei. Freiburgin yliopiston psykologi Bastian Schiller tunnisti tämän alitajuisen prosessin, jota ihmiset käyttävät käsitelläkseen sosiaalista dataa, kuten pidettävyytä tai vastenmielisyyttä. Schiller työryhmänsä kanssa käytti psykologista IAT-testiä, joka mittaa ihmisten automaattisen assosiaation vahvuutta konseptien ja ominaisuuksien välillä muistissa, mitatakseen reaktioita uusiin ideoihin – tai tässä tapauksessa uusiin ihmisiin. Cosmopolitanin mukaan tutkijat käytännössä käyttivät sähköistä aivokuvantamista ymmärtääkseen, kuinka kauan ihmisellä kestää muodostaa mielipide toisesta ihmisestä sekä kartoittaakseen koko ajatusprosessiketjua, joka johtaa päätökseen. Tutkijoille selvisi, että päätös tapahtuu hetkessä. Rakkaus ensisilmäyksellä ei siis ole tutkimuksen perusteella vain romanttisten komedioiden aihe, vaan täyttä totta – kuten on myös viha ensisilmäyksellä. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen