Tupakoitsijoilla isompi riski menettää hampaita – myös diabetes yhteydessä hampaiden menetykseen
Tutkimustulokset vahvistavat yleistä käsitystä tupakoinnin haitallisuudesta suun terveydelle.
Oulun yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan tupakointi ja diabetes ovat yhteydessä hampaiden menetykseen. Tutkimuksen valossa erityisesti miehet näyttäisivät hyötyvän tupakoinnin lopettamisesta, sillä heillä tupakoinnin lopettaminen edisti oman hampaiston pysyvyyttä.
Filosofian maisteri Toni Similän väitöstutkimus osoittaa, että tupakoinnin määrä ja kesto vaikuttavat hampaiden menetykseen. Runsaasti ja pitkään tupakoineilla havaittiin keskimäärin puolitoistakertainen riski hampaiden menetykseen tupakoimattomiin verrattuna.
Vähentynyttä hampaiden lukumäärää voidaan tutkimuksen mukaan pitää myös yhtenä mahdollisena merkkinä piilevästä diabeteksesta. Naisilla hampaiden vähentyminen oli yhteydessä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin.
Tutkimukseen osallistui 10 321 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä henkilöä.
Tupakointi oli tutkimuksen keskeinen muuttuja
Väitöstutkimuksessa tupakoinnin määrää, kestoa ja lopettamisen oletettuja hyötyjä tarkasteltiin suhteessa hampaiden menetykseen. Tutkimuksessa testattiin hampaiden lukumäärän toimivuutta sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden mittarina.
Tutkittavien itse ilmoittamia hampaiden lukumääriä verrattiin vastaaviin hammaslääkärin tutkimuksessa toteamiin lukuihin. Kyselylomakkeilla tiedusteltiin sosioekonomisia ja käyttäytymistekijöitä, joista tupakointi oli tutkimuksen keskeinen muuttuja.
Sokeriaineenvaihdunnan häiriöt määritettiin eri tietolähteistä ja sokerirasituskoetta käytettiin seulontamenetelmänä. Erilaisia data-analyysimenetelmiä hyödynnettiin tutkittaessa tupakoinnin, sokeriaineenvaihdunnan ja olennaisten sekoittavien tekijöiden yhteyttä hampaiden menetykseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?