Toista näitä 3 lausetta kumppanillesi, ja avioliittosi ei tule päättymään eroon
Voiko sanoilla todella olla avioliiton pelastava vaikutus? Kyllä voi!
Hyvänkin suhteen ylläpitäminen vaati paljon töitä! Erityisesti korona-aika on rasittanut monia suhteita, sillä aikaa on vietetty omassa kodissa kaksistaan enemmän kuin yleensä, ja moni onkin kertonut sen rasittaneen parisuhdetta.
On kuitenkin olemassa melko helppo tapa pitää yllä kukoistavaa parisuhdetta. Se ei vaadi toistuvia deitti-iltoja tai valtavaa panostusta ajallisesti. Tärkeintä on muistaa seuraavat 3 lausetta:
- Arvostan sinua
Olittepa olleet yhdessä vuoden tai 20 vuotta: toisen ottaminen itsestäänselvyytenä käy helposti. Kun kumppanisi tekee jotain yllättävää, muista huomioida se ja sanoa, että arvostat häntä. Sano se hänelle myös aivan arkisissa tilanteissa. Jos hän tekee sinulle joka aamu kahvin herättyäsi, hoitaa kotityöt kun tietää sinun olevan väsynyt ja hakee sinut ystäväsi luota viini-illasta, muista kertoa hänelle, että arvostat kaikkea mitä hän tekee, ja arvostat häntä. - Mitä voin tehdä puolestasi?
Monesti pariskunnat rutinoituvat omiin tehtäviinsä ja arkisiin rutiineihinsa, ja kaikki rullaa taustalla ilman, että siihen kiinnittää sen kummempaa huomiota. Toinen saattaa myös kokea uraansa liittyvät ammatilliset asiat raskaana, ja väsyä. Onkin tärkeää miettiä ajoittain, voisiko toista jotenkin tukea perusarjessa. Toisen uraan liittyvissä asioissa et kenties osaa auttaa, mutta voit aina kysyä, haluaisiko hän rentouttavan hieronnan tai kokkaisitko hänen lempiruokaansa. Kumpikin kumppaneista tarvitsee ajoittain apua, ja on ihanaa, jos toinen myös muistaa tarjota sitä. - Kiitos
Tämä yksi sana on voimakas. Kiitollisuus on iso osa tervettä ja hyvinvoivaa avioliittoa. Ja toki mitä tahansa muutakin suhdetta. Arkisista asioista moni ei useinkaan muista kiittää, mikä saattaa olla hyvin turhauttavaa toiselle, ja kokemus suhteen hyvinvoinnista kärsii ajan mittaan. Asiantuntijat ovatkin todenneet, että kiitollisuus on yksi merkittävimpiä asioita, jotka vaikuttavat avioliiton laatuun. Muista siis yksinkertaisesti sanoa ”kiitos” useammin, ja suhteesi tulee voimaan merkittävästi paremmin.
Jaa artikkeli myös ystävillesi, jotka ovat parisuhteissa!
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota