Tietynlaisten ruokien syöminen raskauden lopulla voi tehostaa vauvan älykkyyttä – mukana kananmunat ja pekoni
Odottavan äidin ruokavalioon kuuluvilla syötävillä voi vaikuttaa vauvan älykkyyteen.
Jos kananmunat ja pekoni maistuvat, kannattaa niitä syödä myös raskauden aikana. Tutkimuksen mukaan vauvasta voi tulla älykkäämpi, kun odottava äiti syö raskauden viimeisen kolmen kuukauden aikana kananmunia ja pekonia, kertoo Metro. Tämä tehostava vaikutus johtuu siitä, että niissä on koliinia, ravintoainetta, jota moni nainen ei saa tarpeeksi. Metron mukaan kytkös suuremman koliinitason ja korkeamman älykkyysosamäärän välillä on aiemmin todettu hiirissä ja vasta todistettu pätevän myös ihmisiin. Cornellin yliopiston tutkimuksessa tutkijat jakoivat 26 naista noudattivat täysin samaa ruokavaliota sillä erotuksella, että puolet naisista sai 480 mg koliinia päivässä, eli hieman yli suositellun määrän, ja toinen osa 930 mg koliinia päivässä. Tutkimukseen osallistuneiden naisten vauvojen tiedonkäsittelyn nopeutta ja visuospatiaalista muistia testattiin neljän, seitsemän, kymmenen ja 13 kuukauden iässä. Metron mukaan tutkijat mittasivat kuinka kauan vauvoilta kesti katsoa kohti tietokoneen näytön reunalla olevaa kuvaa nähdäkseen miten kauan vauvoilla kesti motorisen reaktion tuottaminen. Cornellin yliopiston mukaan tämän testin on osoitettu korreloivan älykkyyttä lapsuudessa. Metron mukaan tutkijat saivat selville, että mitä korkeamman määrän koliinia äiti oli nauttinut raskauden aikana, sitä korkeampi älykkyys vauvalla oli. Jos kananmunien ja pekonin syöminen ei kuitenkaan maistu, saa koliinia myös kalasta, siipikarjasta, palkokasveista, ristikukkaisista vihanneksista, kuten parsakaali ja kukkakaali, ja pähkinöistä. Tutkijat myös huomauttivat, että jos eläinperäistä syötävää on rajoitettu ruokavaliosta, voi koliinilisän ottaminen olla tarpeen. Tutkimus julkaistiin Journal of the Federation of American Societies for Experimental Biologyssa ja voit lukea siitä lisää täällä. Lähde: Metro, Cornellin yliopistoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Näin rakennat lapsellesi vahvan itsetunnon – 8 asiaa, jotka jokaisen vanhemman tulisi muistaa
- Juhlapyhät koettelevat parisuhdetta – näitä sudenkuoppia ainakin kannattaa välttää
- Näitä asioita naiset toivovat joululahjaksi – apua viime hetken lahjaostoksiin
- Saako perhejoulu sinutkin raivon partaalle? Psykologi neuvoo, miten valmistautua henkisesti
- Syvällä lymyilevä häpeä tuskastuttaa eronneita – nämä 4 asiaa nousevat toistuvasti esiin
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä