Tee näin ja vahvistat heti vetovoimaasi – tutkitusti toimiva tapa
Rakkaus on omanlaisensa taistelukenttä, jossa pitää itsekin tehdä paljon, jotta onnistuisi löytämään oman itselle sopivan rakkaan.
Vetovoima on yksi tärkeä osa puolison etsimisessä. Jos joku tuntuu vetävän itseä puoleensa, haluaa varmasti tehdä kaikkensa, jotta itsekin vetäisi häntä puoleensa. On yksi helppo keino, jolla voi lisätä omaa vetovoimaansa suuresti. Tätä keinoa on myös tutkittu ja todettu, että se todellakin toimii.
Tutkimuksessa toteutettiin kolme koetta ja tulos saatiin selville
Sosiaalipsykologi Gurit Birnbaum ja psykologian professori Harry Reis tutkivat kuinka se, että tekee itsestä vaikeasti tavoiteltavan, vaikuttaa siihen, kuinka vetovoimaiselta vaikuttaa. He toteuttivat kolme koetta, jotta asia selviäisi.
Tutkimukseen osallistuneille kerrottiin, että he keskustelevat toisen vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa, vaikka todellisuudessa he puhuivat vain jonkin tutkimusryhmään kuuluvan jäsenen kanssa. Kaikissa kolmessa kokeessa koehenkilöitä pyydettiin kuvailemaan, kuinka vaikea heidän oli saada mielestään henkilö, jonka kanssa he keskustelivat. Heiltä kysyttiin myös, olivatko henkilöt heidän mielestään heille kuinka sopivia puolisoehdokkaita tai seksikumppaneita.
Kokeet tuottivat mielenkiintoisia tuloksia. He, joiden tietoja piti selvitellä enemmän, jotta kaikki tiedot saisi selville, olivat tutkimukseen osallistuneiden mielestä kaikista houkuttelevimpia. Sekin teki sellaisista kohteista houkuttelevimpia, joiden kohdalla piti tehdä enemmän ponnisteluja, jotta sai heidän huomionsa.
Vaikka vaikuttaa siltä, että esittäminen vaikeasti tavoiteltavaa, voi lisätä houkuteltavuutta, kaikki sama ei toimi kaikille. Aika monille vaikuttaisi silti toimivan, koska kukapa ei pitäisi haasteista?
Lähde: Study Finds
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun