Tätä viestittelytapaa käyttävillä on aktiivisempi seksielämä
Emojien käytöstä viesteissä on monenlaista iloa ja niiden käyttö voi näkyä jopa makuuhuoneen puolella.
PLOS One -journalissa julkaistu tutkimus on selvittänyt, että emojien käyttäjät käyvät enemmän ensitreffeillä. Lisäksi enemmän emojeja käyttävät harrastavat enemmän seksiä kuin he, jotka eivät käytä emojeita, kertoo Bustle.
Nykyisin ensimmäinen kontakti mahdollisen kumppanin kanssa tapahtuu usein viestittelyn kautta, esimerkiksi deittisovelluksessa. Bustlen mukaan tutkijat ehdotivat, että emojit voivat auttaa ihmisiä kehittämään intiimin kytköksen nopeammin kuin pelkkiä sanoja käyttämällä.
Tutkimus tehtiin kahdessa osassa. Ensimmäiseen osaan osallistui yli 5 000 sinkkua ja siinä ilmeni, että säännöllinen emojien käyttö deittien kanssa kommunikoidessa johti useampiin ensitreffeihin ja seksin harrastamiseen useammin.
Toinen osa laajensi ensimmäistä osaa ja tutki, miten useammat muuttujat, kuten emojien käyttö, korreloivat ensitreffeihin, toisiin treffeihin ja seksuaaliseen käytökseen. Bustle kertoo, että tutkijat paljastivat emojien käytön liittyvän yhteyden ylläpitoon ensitreffien jälkeen, mikä vuorostaan johti todennäköisemmin toisiin treffeihin.
Todennäköisemmin pitkiä parisuhteita
Tutkimuksessa selvisi, että osallistujat, jotka käyttivät emojeita viesteissään ennen kuin tapasivat kasvokkain, olivat todennäköisemmin intiimisti toistensa kanssa. Lisäksi he todennäköisemmin aloittivat pitkäkestoisen parisuhteen.
Bustlen mukaan tämä saattaa osittain johtua siitä, että emojit auttavat kommunikoimaan tunteita. Käytännössä emojit toimivat korvikkeena ei-verbaalisille vihjeille, jotka puuttuvat digitaalisesta kommunikaatiosta.
”Hyödyntäen affekti-, evoluutio- ja sosiaalisen läpäisyn teorioita, tutkimuksemme auttaa osoittamaan, että tutkimalla emojeita voimme parantaa ymmärrystämme ihmisten sosiaalipsykologiasta modernissa digimaailmassa. Affekti sekä tunteiden tuottaminen että vastaanottaminen on olennaista ihmisten kokemuksille, kommunikaatiolle ja lähentymiselle”, tutkimuksessa todettiin.
”Kyky ja halukkuus kommunikoida affektia ja tunnetta tarjoaa tärkeitä vihjeitä ja merkkejä, joita ihmiset käyttävät arvioimaan potentiaalista kumppania.”
Emojien käytöstä lumipalloefekti liikkeelle
Kahden ihmisen välinen kemia ei selviä kuin kasvokkain tapaamalla. Bustlen mukaan emojien käyttö mahdollisen kumppanin kanssa viestitellessä voi nostaa ensitreffien todennäköisyyttä, missä tämän kahden ihmisen välisen kemian tilanne selviää.
Tästä voi käynnistyä eräänlainen lumipalloefekti. Jos kemiat kohtaavat, voi emojien käyttö ensimmäisen tapaamisen jälkeen lisätä mahdollisuutta mennä treffeille uudestaan, mikä taas tekee fyysisen läheisyyden todennäköisemmäksi.
”Toisin sanoen saimme selville, että emojit mahdollistavat treffailijoille tärkeän affektiivisen tiedon kommunikoinnin mahdollisille kumppaneille, mikä helpottaa onnistunutta intiimiä yhteyttä ja enemmän romanttisia ja seksuaalisia mahdollisuuksia”, tutkijat totesivat.
Jos ensitreffejä ei tule, jää loputkin tarinasta kokematta. Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Tämä tutkimus ei ole ensimmäinen, jossa emojien vaikutus on havaittu. Olemme aiemmin kertoneet deittisivusto Match.comin tutkimuksessa, jossa tultiin samanlaiseen lopputulemaan – lue lisää täällä.
Lähde: Bustle
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi