Seksuaaliterapeutti on nostanut esiin neljä trendiä, jotka nousevat pinnalle vasta alkaneen vuoden aikana.

Jos ei jokaisen, niin ainakin lähes jokaisen arki muuttui tavalla tai toisella viime vuoden aikana koronapandemian takia. Poikkeuksellinen vuosi on jättänyt jälkensä, ja sen vaikutukset näkyvät myös treffailukulttuurin sekä seksielämän trendeissä.

Minkälaisia ovat vuoden 2021 seksi- ja deittailutrendit? Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen on nostanut esiin neljä pinnalle nousevaa trendiä.

Omasta seksuaaliterveydestä huolehtiminen

Koronan myötä moni innostui pitämään itsestään parempaa huolta viime vuoden aikana. Lavikaisen mukaan kiinnostus terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen jatkuu ja myös omasta seksuaaliterveydestä huolehtiminen koetaan tärkeäksi osaksi kokonaisuutta.

Treffailukulttuuri vakavoituu

Korona-aika on vaikuttanut vahvasti ihmisten tapoihin pitää yhteyttä muihin sekä tavata uusia ihmisiä, ja koteihin eristäytyminen on jättänyt myös entistä enemmän tilaa harkita asioita. Lavikaisen mukaan treffailukulttuurissa tämä näkyy tietynlaisena deittailun vakavoitumisena.

”Kumppania etsiessä yhteisen arvomaailman jakaminen merkitsee yhä enemmän ja ketä tahansa ei olla valmiita tapaamaan kasvotusten tutustumisen alkumetreillä”, hän sanoo Kaalimato.comin tiedotteessa.

Seksitavat kokevat myös muutoksen. Mahdolliseen seksikumppaniin tutustutaan aiempaa paremmin ja pidempään sekä luodaan tunneside ennen seksuaalista kanssakäymistä.

Lavikaisen mukaan ensitapaamisia edeltää yhä useammin keskustelut puhelimessa tai videopuhelupalveluissa ja treffejä vietetään useammin luonnossa liikkuen.

Meditatiivinen seksi saapuu Suomeen

Maailmalta Suomeen rantautuu sexual meditation, eli meditatiivinen seksi. Seksuaaliterapeutin mukaan meditatiivisessa seksissä on kyse oman kehon tuntemuksiin keskittymisestä sekä hetkestä nauttimisesta; ideana on rauhoittua ja aistia tarkasti, miltä kehossa tuntuu.

”Se on siis täydellistä vastapainoa koronan aiheuttamalle ahdistukselle ja stressille”, Lavikainen kertoo tiedotteessa.

Seksuaalista meditaatiota voi harjoittaa yksin tai tuoda ajattelun mukaan seksiin kumppanin kanssa. Lavikaisen mukaan tärkeintä on edetä hitaasti ja olla suorittamatta seksiä tai tavoittelematta orgasmia.

Seksivälineet monipuolisemmin käytössä

Seksuaaliterapeutti kertoo, että mustavalkoinen kahtiajako miesten ja naisten seksivälineisiin lieventyy. Hänen mukaan erityisesti miehet löytävät naisille suunnatut seksivälineet, kuten värisevät hieromasauvat, minkä lisäksi miesten seksivälineet, kuten masturbaattorit, tulevat niin ikään yleisesti hyväksytyimmiksi ja kasvattavat suosiotaan pariskuntien käytössä.

Lavikaisen mukaan seksivälinealan kiinnostavimpia uusia innovaatioita ovat monikäyttöiset seksivälineet, joiden toimintaa voi vaihtaa vain nappia painamalla.

”Erilaiset värinäohjelmat ovat tuttuja jo vibraattoreista, mutta uudenlaisissa seksivälineissä käyttäjä voi halutessaan vaihtaa toimintoa kokonaan toiseen, esimerkiksi staattisesta värinästä pulsoivaksi, edestakaiseksi liikkeeksi”, hän sanoo.

Lavikaisen mukaan välineen toisessa päässä voi olla esimerkiksi vibraattori ja toisessa päässä imukuppi tai pihtimäinen kärki tarkkaan kohdistettavaa stimulaatiota varten. Samaa välinettä voi siis käyttää useaan erilaiseen stimulaatioon haluamallaan kehon alueella, yksin tai yhdessä.

”Uusille nautinnon kokemuksille vain taivas on rajana”, Lavikainen päättää.